Brittilehdessä hämmästellään pakolaisten kokemaa väkivaltaa Ruotsissa – “Ruotsin synkkä puoli”

Guardian on julkaissut Christian Christensenin kirjoituksen pakolaisten kokemasta katuväkivallan uhasta Ruotsissa. Kirjoituksen mukaan katuväkivalta näyttää Ruotsin pimeän puolen.

Naamioihin pukeutunut miesjoukko hyökkäili ulkomaalaisten näköisten ihmisten kimppuun Ruotsissa viime viikonloppuna. Guardian on julkaissut tapahtumasta kirjoituksen, jossa todetaan ensireaktion tapahtuneeseen olleen hämmästys.

Miten näin voi tapahtua Ruotsissa?

Ruotsilla on kirjoituksen mukaan kansainvälisesti maine tasa-arvoisena maana, jossa tunnustetaan jokaisen ihmisen ihmisoikeudet ja tuetaan kansainvälistä oikeutta. Ruotsin huomautetaan ottaneen vastaan 200 000 pakolaista viime vuonna ja olleen asiassa aktiivinen myös esimerkiksi Irakin sodan aikaan.

Guardianin mukaan viime viikonloppuna esiin tullut katuväkivallan uhka ja jopa 80 000 turvapaikanhakijan palautus kotimaahansa on pilannut kuvan suvaitsevaisesta, uudistusmielisestä ja humaanista Ruotsista.

– Voiko se enää ikinä korjaantua? lehdessä kysytään.

Katuväkivalta viittaa kirjoituksen mukaan siihen, että ihmiset ovat menettäneet uskonsa demokratian toimivuuteen ja päättää ottaa ohjat käsiinsä. Lisäksi se rikkoo sosiaalisia ja eettisiä sääntöjä.

– Se on huolestuttavaa, koska keskustelun on korvannut raaka väkivalta.

Lue myös:

    Uusimmat