Britit puivat Irakin sodan oikeutusta

Britanniassa on alkanut tänään pitkään odotettu tutkinta maan osallisuudesta Irakin sotaan. Tutkinnan on määrä setviä Britannian entisen pääministerin Tony Blairin päätöstä lähteä mukaan Yhdysvaltojen johtamaan sotaretkeen vuonna 2003.

Viisihenkistä tutkintaryhmää johtava entinen virkamies John Chilcot lupaa kansalaisille perinpohjaisen ja oikeudenmukaisen tutkinnan.

Tutkintaa ovat vaatineet etenkin 179 Irakin sodassa kuolleen brittisotilaan omaiset. Heidän mukaan Blair hallituksineen johdatti Britannian kansalaisia harhaan ja vääristeli tiedustelutietoa oikeuttaakseen Britannian osallistumisen Yhdysvaltain johtamaan hyökkäykseen. Sotaan lähtöä perusteltiin tiedustelutiedoilla, joiden mukaan Saddam Husseinilla olisi hallussaan joukkotuhoaseita. Joukkotuhoaseita ei kuitenkaan koskaan Irakista löydetty.

Tutkintaryhmä kuulee Tony Blairia ensi vuoden alkupuolella. Kaikkiaan julkisten kuulemisten arvioidaan kestävän vuoden verran. Chilcot painottaa, että kyseessä ei ole oikeudenkäynti.

Britannia lähetti kuuden vuoden aikana yhteensä 45 000 sotilasta Irakiin. Maa vetäytyi Irakista lopullisesti viime keväänä.

(MTV3 - AFP)

Lue myös:

    Uusimmat