Britannian GP:n topit ja flopit: Silverstonen kisa tarjosi kaksi aivan uskomatonta piirrettä

Tulosruutu: Britannian GP:ssä raju joukkokolari

MTV Urheilun F1-toimitus listaa jokaisen ajetun osakilpailun jälkeen viikonlopun onnistujat ja epäonnistujat. Ferrarin Carlos Sainz onnistui voittamaan todella dramaattisen Britannian GP:n. Se kertoi myös kovaa kieltä nykyisten F1-autojen turvallisuudesta.

Sainz lähti kisaan paalupaikalta, joutuen välillä antautumaan niin Red Bullin Max Verstappenille kuin tallikaverilleen Charles Leclercille.

Kisan voitto ratkesi viimeisen kymmenen kierroksen aikana. Turva-auton poistuttua radalta kisaan saatiin sprinttimäinen loppu. Siinä Sainz oli vahvin.

TOPIT

Formula-autojen turvallisuus

Silverstonessa nähtiin sunnuntaina kaksikin isoa kolaria. Ensin F2-kisassa (lue) ja iltapäivällä kuninkuusluokassa. Eikä yksikään kuski saanut vakavia vammoja. Kansainvälinen autoliitto FIA on tehnyt uskomattoman hienoa työtä formula-autojen turvallisuuspuolella. Jos vielä ensihetkillä ihmeteltiin ja kyseenalaistettiin Halo-turvakaaria, se keskustelu on jäänyt historiaan. Halo on pelastanut jo useita ihmishenkiä viime vuosien aikana. Samaa saattoi sanoa sunnuntain haavereista. On aivan uskomatonta miten Alfa Romeon Guanyu Zhou ei loukkaantunut sen pahemmin ensimmäisen kierroksen kolarissa.

Kauden kisa

Toinen uskomaton tekijä tulee nyky-F1-tuotteesta. Vau mikä kisa. Aivan fantastinen näytös, mikä ei jättänyt ketään kylmäksi. Erinäköiset kolarit ja osumat antoivat omaa väriä, mutta kaikista huikein vaihe nähtiin viimeisten kymmenen kierroksen aikana, kun valtaosa kuskeista haki sijoitusparannuksia pehmeän seoksen renkailla. Nykyautoihin tehdyt aerodynaamiset muutokset ovat mahdollistaneet sen, että radalla nähdään kertakaikkisen mahtavaa kilvanajoa. Siitä saatiin konkreettinen osoitus, kun Ferrarin Charles Leclerc, Red Bullin Sergio Perez ja Mercedeksen Lewis Hamilton kävivät omaa mittelöään. Kolmikko meni äärirajoille, mutta hyvin kunnioittavalla tavalla. Tätä lisää, kiitos.

Carlos Sainz

Sainz oli lauantain yllättäjänimi, kun hän nappasi epävakaissa olosuhteissa F1-uransa ensimmäisen paalupaikkansa. Sunnuntain kisassa Sainz joutui koville niin Max Verstappenin kuin Charles Leclercin kanssa. Oma mauste tuli vielä Ferrarin tallimääräyksistä, mutta niin vain espanjalainen piti leuan ylhäällä ja haistoi sauman ratkaisuhetkillä. Oikea rengasvalinta tuotti uran ensimmäisen F1-voiton. Tuoko tämä Sainzille itseluottamusbuustin kauden loppuvaiheille? Pystyykö hän antamaan Leclercille parempaa tukea taistelussa MM-sarjan johtajaa Verstappenia vastaan? Siinä on hyviä kysymyksiä jatkoa ajatellen.

Sergio Perez

Perez joutui sämpylään uusintalähdössä, mutta mitä sen jälkeen tapahtuikaan. Perez alkoi tehdä kaikessa hiljaisuudessaan nousua joukon hänniltä kohti kärkeä. Yhtäkkiä Perez oli jo neljäntenä, kun turva-auto tuli radalle. Lopun hyökkäys osoitti sen, kuinka paljon vauhtia Red Bullin autossa oikein on. Väkevä esitys meksikolaiselta. Alun kolari kun ei ollut mitenkään hänen vikansa.

Lewis Hamilton

Yhdessä vaiheessa näytti jo siltä, että Hamilton voisi taistella jopa Britannian GP:n voitosta. Turva-auto pilasi osaltaan aikeet. Yhtäkkiä puhuttiin suorituskyky vastaan suorituskyky -kisasta. Siinä ehjä Ferrari (Sainz) ja ehjä Red Bull (Perez) olivat liikaa. Se ei kuitenkaan vähennä millään tavalla Hamiltonin suorituksen arvoa. Kokenut britti ulosmittasi kaiken päivitetystä Mersusta, joka on yhä lähempänä Red Bullia ja Ferraria.

FLOPIT

Alfa-Ferrarin luotettavuus

Britannian GP tarjosi Alfa Romeon Valtteri Bottakselle katkeran palan. Vaihdelaatikkovika päätti suomalaisen taipaleen kierroksen 20 tuntumassa. Alfa Romeo toi Silverstoneen päivityspaketin, minkä piti auttaa luotettavuuspuolella. Tekniset ongelmat nostivat kuitenkin jälleen päätään. Alfa Romeon kannalta hyvällä kisavauhdilla ei ole oikein väliä, kun laitteet eivät meinaa kestää. Alfa-Ferrarilla riittää vielä kovasti pohdittavaa luotettavuusosastolla.

Ferrarin kankeus

Britannian GP:n kitkerin puheenaihe liittyy Ferrarin reagointikankeuteen. Miksi kisan kärkikuskia Charles Leclerciä ei otettu sisään turva-auton tultua radalle? Miksi kaikissa taktisissa päätöksistä kesti aina niin pitkään? Ferrari meinasi kaatua omaan reagointihitauteensa, kun Mercedeksen Lewis Hamilton meinasi ottaa molemmat punaiset orit kiinni. Silverstonen kisa ei jättänyt epäselväksi sitä, etteikö Ferrari painottaisi Leclercin menestystä. Tahtotila tuli selväksi, mutta itse tavat jäivät vajaiksi.

Yuki Tsunoda

Nolo pyörähdys, osuma tallikaveriin ja viimeisenä autona maaliin. AlphaTaurin Tsunodalta nähtiin taas vähemmän maireita piirteitä. Kaiken lisäksi osuma johti siihen, että tallikaveri Gasly joutui keskeyttämään. Kallisarvoinen virhe.

Max Verstappen

Verstappen lähti kisaan päättäväisellä taktiikalla, mikä näytti tuottavan tulosta, kun hän kirmasi välittömästi kärkeen. Alamäki alkoi, kun Verstappen rikkoi autonsa kanttareiden ylityksen yhteydessä. Reagoiko Verstappen liian herkästi osumaan? Kenties. Selvää oli se, että hänen Red Bullinsa ei ollut enää entisensä. Verstappen liikkui aivan sääntöjen ja moukkamaisuuden rajoilla, kun hän puolusti Haasin Mick Schumacheria vastaan. Verstappen puski nuoren saksalaisen ulos radalta, minkä myötä hänelle olisi voinut lätkäistä rangaistuksen. Vaikea iltapäivä MM-sarjan johtajalle.

Daniel Ricciardo

Ricciardon alamäki alkaa olla todella surullisella tasolla. Vaikeaa aika-ajoissa, vaikeaa kisassa. Jälleen mitäänsanomaton, vaisu suoritus. Edelle ehtivät jopa Aston Martinit ja Williamsin Nicholas Latifi. Samaan aikaan tallikaveri Lando Norris taisteli viiden kärkeen yltämisestä. Ricciardon on pakko saada enemmän irti McLarenista tai brittitalli on pakotettu muutosten tielle.

Lue myös:

    Uusimmat