Britannia rakensi toisen maailmansodan aikana Thames-joen suulle Lontooseen massiivisen tornirivistön torjumaan natsien salaista asetta. Yksi torneista jopa julistautui itsenäiseksi valtioksi.
Kun toinen maailmansota syttyi, Lontoon satama oli maailman vilkkain. Suuri osa sotatarvike- ja muusta tuonnista tuli Britanniaan Thamesin suiston kautta Lontoon Docklandsin satamiin.
Laiva toisensa jälkeen upposi selittämättömän räjähdyksen jälkeen Thamesia lähestyessään. Miinanraivaajat olivat käyneet hiekkasärkkien välistä kulkevat kapeat väylät läpi säännöllisesti ja julistaneet ne purjehduskelpoiseksi.
Magneettimiinat vaanivat laivoja meren pohjassa
Saksalaisilla oli käytössään uusi salainen ase, josta britit eivät tienneet mitään: magneettimiina. Miinat makasivat pohjassa ja pystyivät repimään reiän yli ajavan aluksen pohjaan jopa 20 metrin syvyydestä.
Perinteiset kosketusmiinat asetettiin vaijerien varassa lähelle pintaa, ja niitä osattiin raivata katkaisemalla vaijerit. Outoja räjähdyksiä aiheuttavia magneettimiinoja ei pohjasta havaittu.
Lopulta britit saivat käsiinsä yhden uudentyyppisen miinan, joka oli pudotettu lentokoneesta liian matalalle, se tuli näkyviin vuoroveden laskiessa. Selvisi, että ne räjähtävät rautaisen laivan ajaessa sen yli.
Oli myös selvinnyt, että miinat pudotetaan laskuvarjolla lentokoneista.
Koska miinat uhkasivat elintärkeitä sotaponnisteluja eikä niitä osattu raivata, oli pakko estää niiden pudottaminen.
Syntyi ajatus rakentaa ilmatorjuntatorneja Thamesin suulle, kauas merelle. Ne toki ampuivat saksalaisten lentokoneita, mutta perimmäinen tarkoitus oli miinantorjunta.
Rakennettiin maissa ja hinattiin paikalleen
Ajatuksen merelle sijoitettavista it-pattereista keksi insinööri Guy Maunsell.
Tornit rakennettiin valmiiksi telakalla ja hinattiin paikalleen. Ne nostettiin pystyyn pohjaan upotetun betoniankkurin varaan.
Torneja oli erilaisia, mutta kaikkien rakenne oli saman tapainen kuin nykyisillä öljynporauslautoilla. Tolppien varassa oli monikerroksinen rakennelma, jossa oli muun muassa varastoja ja asuintiloja.Torneissa oli pääaseena 3,7 tuuman (94 mm) QF-ilmatorjuntatykki ja myös 40 mm Bofors. Osassa oli myös tutka.
Ensimmäiset tornit saatiin paikalleen helmikuussa 1942, ja seuraavana vuonna niitä rakennettiin vielä lisää.
Toimintansa aikana ne ampuivat alas 22 saksalaista lentokonetta ja noin 30 lentopommia.
Ilmatorjuntatorneja voidaan pitää onnistuneina. Niiden varsinainen tarkoitus oli estää magneettimiinojen pudotus lentokoneista Thamesin suiston laivaväylille. Siinä ne olivat hyvin tehokkaita. Tulivoimaiset it-tornit pitivät saksalaisten lentokoneet pääosin poissa.
Yksi torni julistautui itsenäiseksi valtioksi
Armeija hylkäsi tornit 1950-luvun alussa, mutta niille löytyi pian muuta käyttöä. Osa torneista oli Britannian aluevesirajan ulkopuolella ja niissä toimi 1960- ja 70-luvuilla useita merirosvoradioita.
Yhteen it-torniin perustettiin vuonna 1967 mikrovaltio, Sealandin ruhtinaskunta (Principality of Sealand).
Sen ”ruhtinas” Paddy Roy Bates väittää torniaan itsenäiseksi valtioksi. Brittiläinen oikeus päätti vuonna 1968, ettei alue kuulu Britannian lainsäädännön piiriin, koska Sealand ei ollut Britannian aluevesillä.
Vuonna 1987 Britannia laajensi vesialuettaan niin, että Sealand on aluevesirajan sisäpuolella. Sealand kuitenkin laajensi sekin aluevesirajojaan hieman ennen Britanniaa, ja Sealand väittää edelleen, ettei se ole osa Britanniaa.
Yksikään Yhdistyneiden kansakuntien jäsenvaltio ei ole tunnustanut Sealandia itsenäiseksi.
