Bosniasta löytyi mysteerikivi – Merkki ikivanhasta sivilisaatiosta vai luonnon muovaama?

Bosniassa keskeltä metsää löytynyt valtava kivipallo on herättänyt maailmanlaajuista kummastusta huhtikuun aikana.

Iso, pallon muotoinen kivi löydettiin Visokon laaksosta hautautuneena maahan viime kuussa. Asiasta ovat uutisoineet muun muassa Forbesin tiedesivusto, The Telegraph, Fox News, Daily Mail ja RussiaToday.

Kiven löytänyt bosnialainen arkeologi Semir Osmanagich on arvioinut nyt, että kivipallo on jäänne tuntemattomalta sivilisaatiolta, joka asui alueella yli tuhat vuotta sitten. Sen väritys indikoi Osmanagichin mukaan myös korkeaan rautapitoisuuteen. Tiedemaailmassa tämä näkemys on otettu epäröiden vastaan ja kritiikkiäkin on kuulunut. Bosniassa Osmanagichia kuvaillaan myös kiistanalaiseksi hahmoksi tiedepiireissä. Hän on muun muassa kertonut, että Bosnian alueella on ollut aikoinaan pyramideja.

Osmanagichin mukaan Bosniassa on aikoinaan ollut satoja pyöreitä kiviä, mutta paikallisen myytin perusteella nämä kivet on tuhottu, koska ihmiset etsivät niiden sisältä kultaa. Arkeologin kerrotaan etsineen vuosikaudet Bosniassa pyöreitä kiviä.

Muiden tutkijoiden mielestä kivi on muotoutunut pallon muotoiseksi vuosien saatossa luonnollisen ilmiön seurauksena. Esimerkkinä tällaiseen luonnolliseen kivi-ilmiöön on nostettu Uuden-Seelannin Moeraki Boulders, jossa kymmenet, hämmästyttävän pyöreät kivet värittävät rantamaisemaa.

Fox Newsin sähköpostitse haastatteleman asiantuntijan mukaan Bosnian kivilöytö vaikuttaa olevan luonnollinen.

Kansasin yliopiston Antropologian laitoksen johtajan John Hoopesin mukaan pallo on muodostunut luonnollisesti. Hän perustaa arvionsa valokuviin. Hoopes on itse tutkinut Costa Ricasta löytyneitä pyöreitä kiviä. Pyöreitä kiviä löydettiin vuonna 1940 Costa Ricasta ja niille annettiin Unescon maailmanperintökohde-arvo vuonna 2014. Costaricalaiset kivipallot ovat nykykäsityksen mukaan alkuperäisasukkaiden tekemiä. 

Daily Mailin haastattelemien asiantuntijoiden mukaan vaikuttaa myös siltä, että kivi on luonnollisen syyn seurauksena pyöreä. Manchesterin yliopistosta lehtori Mandy Edwards toteaa lehdelle, että kivi voi hyvinkin olla muodostunut pyöreäksi samalla tavalla kuin Uuden-Seelannin Moeraki Boulders. Kivi on muodostunut vuosien saatossa mineraaleista ja sedimenteistä kivettymällä ja kulumalla. 

Kiven löytäjä on kaivanut palloa esiin maasta vasta osittain, mutta sen on jo arvioitu painavan jopa 30 tonnia. 

Lue myös:

    Uusimmat