Mainos

Bose tuo vastameluvaimennuksen autoihin

Kuulokkeistaan tuttu Bose on esitellyt uuden teknologiansa, jonka avulla se aikoo tuoda vastameluvaimennuksen autoihin. Yhtiön mukaan QuietComfort-teknologia on kuitenkin hyödyllistä vasta tulevaisuudessa, sähköautojen yleistyessä.

Bosen autoihin suunnattu vastameluvaimennus hyödyntää autoon asennettuja sensoreita, jotka aistivat muun muassa auton nopeutta sekä värähtelyä. Sensorien jakamaan tietoon pohjautuen Bosen algoritmit osaavat muodostaa värähtelylle ikään kuin vastasignaaleja, jotka sitten poistavat ikävää melua tarjoten näin paremman ajorauhan. Teknologia ottaa huomioon esimerkiksi auton iän, tien kunnon sekä aiemmin kerätyn datan.

Vastameluvaimennus keskittyy kuitenkin lähinnä auton ulkopuolelta kuuluviin ääniin, joten nykyaikana edelleen perin yleisissä polttomoottoriautoissa siitä ei ole niin suurta hyötyä. Tulevaisuudessa, hiljaisten sähköautojen yleistyessä auton ulkupuolelta kantautuvat äänet ovat kuitenkin Bosen näkemyksen mukaan niitä häiritsevämpiä, ja juuri niitä nyt esitelty vastameluteknologia kykenee neutralisoimaan.

Bose kertoi alkaneensa yhteistyöhön useiden autonvalmistajien kanssa. Ensimmäisiä QuietComfort-vastameluvaimennuksella varustettuja autoja voidaan tämän hetken tiedon mukaan odotella tien päälle vuoden 2021 loppupuoliskolla.

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja