Bloomberg: Akkujen valmistaminen voi lisätä päästöjä enemmän kuin sähköauto säästää
Mikäli sähköautojen akkuja valmistetaan esimerkiksi ruskohiiltä käyttävissä tehtaissa, voivat valmistusprosessin aikana syntyvät päästöt kumota itse auton päästöttömyyden hyödyt.
Hiljattain julkaistu Bloomberg New Energy Financen (BNEF) raportti väittää, että sähköautojen akkupakettien saastuttava valmistaminen voi syödä autojen pienempien päästöjen tuomat hyödyt.
Akkuteollisuuden ongelma on BNEF:n mukaan se, että ne seudut, joilla valmistetaan akkuja sähköautoihin, käyttävät kaikkein saastuttavinta energiaa. Näihin paikkoihin kuuluvat Kiina, Thaimaa, Saksa ja Puola.
Ongelmaa pahentaa se, että sähköautoihin tulee yhä isompia akkupaketteja.
Suuret akut merkitsevät suuria tehdaspäästöjä, joten voi kestää vuosia ja vaatia valtavaa määrää ajokilometrejä ennen kuin tehtaiden aiheuttamat päästöt on tien päällä kuitattu.
Hyundain odotetut sähköautot saapuivat Suomeen maakaasukäyttöisellä rahtilaivalla. Katso video alta.
Vuonna 2014 Kalifornian yliopistossa kiinnitettiin huomio samanlaiseen ongelmaan.
Esimerkiksi Saksassa uusiutuvaan energiaan perustuva teollisuus kasvaa erittäin nopeasti, mutta samaan aikaan maa saa 22–37 prosenttia energiastaan saastuttavasta ruskohiilestä. Suuri osa saksalaisesta akkuteollisuudesta sijaitsee BNEF:n mukaan juuri hiilialueella.
Konsulttiyritys Berylls Strategy Advisers laskee, että 30 kilowattitunnin akkupaketilla varustetulta Nissan Leafilta kuluu Saksassa keksimäärin kolme vuotta ennen kuin se on kuitannut ajamalla ne ylimääräiset päätöt, jotka sen akkujen valmistaminen on synnyttänyt.
BNEF suosittelee, että akkutehtaissa käytettäisiin enemmän uusiutuvaa energiaa. Se nostaa esimerkeiksi aurinkosähköön luottavan Teslan Gigafactoryn Nevadassa ja jättimäisen Northvoltin tehtaan Ruotsissa. Se aikoo käyttää vesivoimaa.
Toinen vaihtoehto olisi lisätä pistokehybrideihin pieniä akkuja. Silloin ne liikkuisivat enemmän sähköllä.
Mielenkiintoiseksi raportin tekee se, että sen on julkaissut taho, joka on tähän saakka suhtautunut sähköautoihin hyvin myönteisesti.
Toukokuussa BNEF ennusti, että sähköautot valtaavat puolet maailmanlaajuisista automarkkinoista vuoteen 2040 mennessä.
Uusimmat
-
00:16
Hyökkääjä kävi ohikulkijoiden kimppuun: Yksi kuollut ja yksi loukkaantunut Pariisin keskustassa
-
23:35
Yhdysvaltain puolustusministeri muistutti jälleen Israelia siviiliväestön suojelemisesta Gazassa – MTV seuraa sotaa
-
23:07
Ensin Venäjän korkein oikeus kielsi HLBT-liikkeen toiminnan, nyt poliisi on tehnyt ratsioita seksuaalivähemmistöjen klubeihin Moskovassa
-
22:53
Dallas tekee karua jälkeä Tampa Baysta – NHL:n tähtivahti kieltäytyi vaihtokomennuksesta: "Pokkaa on"
-
22:49
Härski seksikommentti – ex-F1-kuski jätti isot rahat pöydälle
-
22:15
Mäkituomareille rajua kritiikkiä, norjalaistähti latoi täyslaidallisen kamalista olosuhteista – "Fyysisesti mahdotonta hypätä"
-
21:47
Vuonna 1996 Linnan juhlien vieraat hermoilivat uutta hittitanssia: "Macarenan myötä parketilla leijuu erotiikka"
-
21:29
Ukrainan entistä presidenttiä ei päästetty poistumaan maasta, Venäjä kasvattaa armeijaansa käyttämättä liikekannallepanoa – MTV seuraa sotaa
-
21:25
Sanna Marin otti kantaa yökerhon lavalla: "Tietyt suomalaiset tahot nielevät Venäjän syötin"
-
21:19
Hieno ele: Porilaisyleisö kunnioitti upealla tavalla vastustajaa – "Silmäkulmat kostuivat"
-
21:16
Maanjäristyksen jälkeen annettu tsunamivaroitus peruttiin Filippiineillä – poliisi: tsunamista liikkui valeuutisia
-
21:07
Tampereella Ratinan kauppakeskuksen kattoterassilla oleva sauna tuhoutui palossa – yksi loukkaantui lievästi
-
20:48
Lauri Marjamäki vähätteli Kärppien kammotappiota – Ville Peltonen ojensi toimittajaa
-
20:42
Prinssi William ja prinsessa Catherine loistivat punaisella matolla Ruotsin Victorian ja Danielin kanssa – loistokas ilta sai kuitenkin vaivaannuttavan alun
-
20:30
SM-liigahyökkääjä pudotti suru-uutisen – tunteikas tuuletus: "Puhtaasti hänelle"
-
20:20
Tulipalo muutti Tapparan pikkujoulusuunnitelmat
-
19:59
Veturin nosto venyy Tampereella – valmista pitäisi olla sunnuntaiaamuna
-
19:54
0–7: Kärpät häpäistiin ja nöyryytettiin pystyyn – SM-liigassa ladottiin jättilukemia
-
19:53
EM-kisojen alkulohkot arvottiin – nämä huippumaat odottavat Huuhkajien kohtaloa
-
19:51
Venäjän televisiossa naureskeltiin tiedustelupomon vaimon myrkytykselle: "Ehkä hän rikkoi lämpömittarin"
-
Lataa lisää