Blaken oikeudenkäyntiä siirrettiin

Näyttelijä Robert Blaken murhaoikeudenkäyntiä siirrettiin maanantaina kahdella viikolla, jotta hänen asianajajansa saisivat enemmän aikaa valmistella juttua. Blaken puolustusasianajajan työ hidastui, kun hänen tietokoneensa varastettiin. Oikeudenkäynnin avauspuheenvuorot alkavat 20. joulukuuta ja oikeudenkäynti jatkuu joulukuun 22. päivään saakka. Jutun käsittely on tauolla joulun ja uudenvuoden pyhien ajan.

Blake ja kummankin puolen asianajajat kiistelivät oikeudessa myös useista oikeudenkäyntiä edeltävistä asioista, kuten syyttäjien avaintodistajaa, stuntman Gary McLartya, koskevista tiedoista. McLarty on vastikään joutunut mielisairaalaan huumeista johtuvan psykoosin vuoksi.

Lisäksi osapuolet väittelivät Blaken avustajaan Earle Caldwelliin liittyvästä todistusaineistosta. Blaken puolustusasianajaja väitti, että syyttäjä yrittää yhä esittää teoriaa Blaken ja Caldwellin salaliitosta, vaikka tuomari on jo aiemmin päättänyt, ettei teoriaan ole riittävästi todisteita.

71-vuotiasta Blakea syytetään hänen vaimonsa Bonny Lee Bakleyn ampumisesta. Bakley murhattiin 4. toukokuuta 2001, kun hän odotti miestään autossa ravintolan ulkopuolella. Blake on kieltänyt syyllisyytensä ja väittää, että joku muu ampui Bakleyn hänen poissa ollessaan.

Lue myös:

    Uusimmat