Mainos

Black Friday -alennukset olivatkin harhaa? SK: Monet tarjoustuotteet kalliimpia kuin viikkoa aikaisemmin

7:04

Suomen Kuvalehden mukaan joidenkin tuotteiden normaalihinnat nousivat ennen Black Fridayta.

Joidenkin tarjoustuotteiden normaalihinnat olivat viikkoa ennen Black Fridayta pienempiä kuin alennuksistaan tuttuna "mustana perjantaina", kertoo Suomen Kuvalehti.

Normaalihinnat nousivat?

Lehden mukaan esimerkiksi Gigantin ja Powerin tuotteissa ja ainakin yhdessä Veikon Koneen televisiossa normaalihinta oli perjantaina korkeampi kuin viikkoa aiemmin. 

– Esimerkiksi Gigantti myi vielä 18. marraskuuta LG:n pesukonetta hintaan 389 euroa. Black Fridayn aikana tuotteen tarjoushinta oli kuitenkin 399 euroa eli kymmenen euroa enemmän. Verkkosivuston mukaan kuluttaja kuitenkin säästäisi tarjousostoksen tehdessään 70 euroa, lehti kuvaa.

Aiemmat hinnat selvisivät Google-hakujen välimuistitoiminnon avulla.

Gigantissa erästä pesukonetta mainostettiin "katso hintaa" -maininnalla, vaikka hinta ei ollut muuttunut aiemmasta. Power-kauppaketju puolestaan mainosti edullisina useampia televisiota, joiden normaalihinta oli Black Fridayna sata euroa suurempi kuin aiemmin.

Kampanjat suunnitellaan kauan etukäteen

Gigantin ja Powerin mukaan normaalihinta saattaa muuttua, koska kampanjat suunnitellaan paljon etukäteen. Viikkojen kuluessa tuotteen normaalihinta voi kilpailun vuoksi muuttua.

– Kodintekniikka-alan kilpailu on erittäin hektistä ja tuotteiden markkinahinnat elävät jatkuvasti ylös ja alas. Tästä johtuen ruksihintaa on välillä vaikea ilmoittaa täsmällisesti, Powerin toimitusjohtaja Mika Aro kommentoi Suomen kuvalehdelle.

Hintojen keinotekoinen korottaminen kiellettyä

Kilpailu- ja kuluttajavirasto kommentoi asiaa yleisellä tasolla. Viraston mukaan hintoja saa muuttaa, mutta on kiellettyä korottaa hintoja keinotekoisesti ennen tarjouskampanjan alkua.

Tarjoustuotteen alennusprosentti täytyy myös laskea siitä hinnasta, joka tuotteessa on ollut juuri ennen alennuskampanjaa.

Kaikki eivät alenna hintoja

Kaikki eivät ole lähteneet mukaan alekampanjoihin. Esimerkiksi Kii Audio Finland nosti hintojaan Black Fridayn kunniaksi.

– Perjantaina 23.11.2018 kaikki Kii Audio-tuotteet tuplahintaan. Kampanjan tuomat lisävoitot lahjoitetaan WWF:lle, yritys lupasi.

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja