Bidenin ulkopoliittisella arvosanalla ei voi kehuskella, mutta aseiden lähettäminen Ukrainaan saa tukea

73 prosenttia amerikkalaisista kannattaa aseiden lähettämistä Ukrainaan - katso toimittajamme raportti New Yorkista 3:48
Yhdysvallat lähettää aseita Ukrainaan, Moskova nootin Washingtoniin – katso toimittajamme Laura Pylvänäisen raportti New Yorkista.

Yhdysvaltojen aseellinen tuki Ukrainalle on vankistunut ja poikinut nootin Moskovasta. Kansalaiset pitävät aseiden lähettämistä, Venäjän pakotteita ja kansainvälisiä liittoumia oikeana polkuna.

73 prosenttia amerikkalaisista ilmoittaa kannattavansa Ukrainan aseellista tukemista. Asia käy ilmi Reutersin Ipsos-laitoksella teettämästä kyselystä. Luku on korkeampi kuin aiemmissa kyselyissä.

Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin toiminta Ukrainan-sodan aikana saa kiitosta 46 prosentilta kansalaisista. Demokraattien äänestäjistä 70 prosenttia ja republikaanien äänestäjistä 24 prosenttia kertoo Bidenin onnistuneen tähän saakka.

– Olen hyvin iloinen taloudellisesta ja sotilaallisesta tuesta Ukrainalle, sekä myös siitä, että Biden pyrkii kokoamaan Euroopan liittolaiset yhteen. Esimerkiksi lentokieltoalueen asettamisen suhteen olen tietoinen siitä, että se on varmasti monimutkaisempi asia kuin ymmärrän, kommentoi newyorkilainen Charly Jaffe.

– Juuri nyt pidän kovempien pakotteiden ja kansainvälisten liittoumien rakentamista oikeana tapana, sanoo puolestaan Jared Sutton.

Kansalaiset arvioivat Bidenin onnistuneen paremmin Ukrainan kuin maan talouden suhteen. Taloudenhoidosta kiitettävän arvosanan Bidenille antaa vain 37 prosenttia.

Venäjältä nootti Washingtoniin asetoimitusten vuoksi

Viimeisen viikon aikana Venäjä on siirtynyt Ukrainassa hyökkäyksen seuraavaan vaiheeseen, mutta niin on myös presidentti Biden, joka on ottanut uuden vaihteen silmään Ukrainan tukemisessa.

Yhdysvallat lähettää nyt aseita Ukrainaan tavalla, joka on saanut Venäjänkin älähtämään ja vaatimaan toimitusten lopettamista.

– Amerikkalaiset läikyttävät bensaa liekkeihin. Näen kaiken vain yrityksenä koventaa panoksia ja kiristää tilannetta, kommentoi Venäjän Yhdysvaltainsuurlähettiläs Anatoli Antonov venäläisellä Rossiya 24-kanavalla maanantaina esitetyssä haastattelussa.

Antonov kertoi, että Venäjä on lähettänyt Washingtoniin nootin aseavun vuoksi, mutta ei ole saanut vastausta.

Vasta viime viikolla presidentti Biden lupasi 800 miljoonaa dollarilla aseellista apua Ukrainalle, minkä jälkeen puolustusministeri Lloyd Austin ja ulkoministeri Antony Blinken tekivät salamyhkäisen vierailun Kiovaan.                

Rahasummia merkittävämpää on se, mitä aseita Yhdysvallat Ukrainaan lähettää: raskasta tykistöä, panssaroituja miehistönkuljetusvaunuja, ilmatorjuntatutkajärjestelmiä ja lennokkeja.

Tiistaina puolustusministeri Austin kertoi, että aseavun toimittamiseksi perustetaan yli 40 maan koordinointiryhmä, johon myös Suomi osallistuu.

"Amerikkalaisjoukkoja ei tule siirtää Ukrainaan"

Reutersin keskiviikkona julkaiseman kyselyn tulokset ovat linjassa Associated Pressin tutkimuslaitoksen vastaavan, vajaa viikko sitten tekemän gallupin kanssa.

Siinä 54 prosenttia vastanneista amerikkalaisista oli sitä mieltä, että Biden ei ole ollut riittävän kova Venäjää vastaan. 36 prosenttia arvioi toimet sopiviksi, ja 8 prosenttia arvioi Bidenin menneen jo liian pitkälle.  

Brooklynin kaduilla kovempiin otteisiin suhtaudutaan kaksijakoisesti.

– Vaistoni sanoo, että kyllä, tietysti Venäjää vastaan tulee olla kovempi. Mutta tarkastelen asiaa myös siltä kannalta, mitkä olisivat mahdolliset tahattomat seuraukset. Joten pitäisi keskittyä siihen, millä on suurin vaikutus pitkällä ja lyhyellä aikajänteellä. Ei siihen, mikä näyttää hyvältä paperilla, vaan mikä toimii käytännössä, arvioi Charly Jaffe.

Samoilla linjoilla on myös Jared Sutton.

– Mielestäni vain kovemmat pakotteet voivat tulla kyseeseen. En tue amerikkalaisten henkien vaarantamista tai amerikkalaisjoukkojen siirtämistä Ukrainaan, Sutton sanoo.

Biden onkin vakuuttanut, että Yhdysvaltain joukkoja ei Ukrainan maaperällä nähdä.

Presidentin neuvonantajien mukaan Venäjän hyökkäys ja Ukrainan auttaminen tulevat olemaan jatkossakin Yhdysvaltain prioriteetti. Välivaalien häämöttäessä puolen vuoden päässä Bidenin on pakko kääntää katsettaan myös maan sisäisiin asioihin, kuten elinkustannusten nousun kanssa tasapainoiluun. 

Jo nyt amerikkalaisten arkiset murheet inflaatioon liittyen voivat heijastua myös Bidenin ulkopolitiikan arvosanaan.

Reutersin teettämään verkkokyselyyn vastasi 1005 ihmistä ympäri Yhdysvaltoja.

Lue myös:

    Uusimmat