Korkeimman oikeuden päätös Mississippin osavaltion laista voi merkitä merkittävää takaiskua koko aborttioikeudelle. Päätös asiasta on luvassa ensi kesänä.
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden kertoi keskiviikkona tukevansa naisten aborttioikeuden säilyttämistä nykyisellään. Valkoisen talon lehdistöedustajan Jen Psakin mukaan presidentti katsoo, että Mississippin osavaltion vuonna 2018 säätämä aborttilaki loukkaa räikeästi naisten oikeuksia.
Yhdysvaltain korkein oikeus aloitti keskiviikkona aborttioikeutta käsittelevän oikeusjutun, jossa on tarkoitus päättää, onko Mississippin aborttilaki perustuslain mukainen. Psakin mukaan Biden ei ehtinyt muiden kiireiden vuoksi seurata käsittelyä, mutta on siitä muuten hyvin selvillä.
Mississippin laki kieltää abortin 15. raskausviikon jälkeen kaikissa tapauksissa, silloinkin, vaikka raskaus olisi saanut alkunsa insestin tai raiskauksen seurauksena.
Liittovaltion nykyisen laintulkinnan mukaan abortti on laillinen 23. raskausviikolle saakka.
Jos Mississippin laki hyväksytään, aborttioikeuden uskotaan kiristyvän heti myös monissa muissa osavaltioissa.
Päätös asiasta on luvassa ensi kesänä.
Panoksena jopa koko aborttioikeus
Mississippin osavaltion oikeusministeri Lynn Fitch kirjoitti Washington Postissa, että korkeimman oikeuden vuonna 1973 tekemä avainpäätös, jolla kumottiin osavaltioiden omat päätökset abortista, oli väärä.