Bess palasi Instagramissa aiemmin jakamaansa postaukseen, jossa hän kertoi tv-kuvauksissa sattuneesta tilanteesta.
Laulaja Bess jakoi viime viikolla Instagram-tililleen nyttemmin poistetun julkaisun, jossa hän kertoi hiljattain tapahtuneesta, epämukavaksi kokemastaan tilanteesta. Laulaja kertoi postauksessaan olleensa taannoin tv-kuvauksissa, joissa miesoletettu ääniteknikko oli koskettanut tarpeettomasti hänen rintojaan asentaessaan klipsimikkiä.
Bess kirjoitti julkaisussaan kieltäneensä heti koskemasta hänen rintoihinsa.
– Vitun kiva mennä kameran eteen hymyilemään sen jälkeen, kun joku on ollut kajoamassa iholle, Bess kirjoitti.
Laulaja nosti aiheen uudelleen tapetille Instagram-tilillään ensin tiistaina 12. joulukuuta ja sen jälkeen keskiviikkona 13. joulukuuta. Muun muassa Seiska ja Ilta-Sanomat kertovat, että tiistaina julkaistussa, nyttemmin poistetussa postauksessa Bess kirjoitti, ettei tilanteessa ole tapahtunut epäasiallista kosketusta, häirintää tai ahdistelua.
Bess julkaisi varhain keskiviikkoaamuna Instagramissa kuvakarusellin, jossa hän muotoilee ja terävöittää aiemman postauksensa pointtia ja ottaa kantaa käyttämiinsä sanavalintoihin sekä postauksen kirvoittamaan reaktioon. Hän aloittaa tekstinsä kertomalla, ettei ole muuttanut mieltään kokemuksistaan.
– Tässä on kyse hyvin yksinkertaisesta asiasta. Näiden tilanteiden aiheuttamia tunteita ei ehkä moni ymmärrä, jos ei ole itsellä kehollista kokemusta siitä, että joutuu jatkuvasti suojelemaan itseään ja kehoaan. Sillon ei välttämättä tiedä, miten eri tilanteet voi triggeröidä. Siksi kerroin, Bess kirjoittaa julkaisun kuvatekstikentässä.
