Bernerin esitykselle risuja myös omasta puolueesta: "Onko tämä ovi harmaalle taloudelle?"

Keskustalaisen liikenne- ja viestintäministerin Anne Bernerin malli taksiliikenteen vapauttamiseksi tekee kipeää myös keskustassa. Puolueen liikenneasioista vastaavat kansanedustajat eivät hyväksy mallia sellaisenaan.

Bernerin toimintaa ministerinä STT:n haastattelemat liikennekansanedustajat eivät kritisoi, vaan antavat tälle osin myös kiitosta keskustelun avaamisesta.

Berner esittää, että taksilupa myönnettäisiin vastaisuudessa yritykselle, eikä lupien määrää tai kyytien hintaa säädeltäisi. Liikennevaliokunnan varapuheenjohtaja Mikko Alatalo kyseenalaistaa varsinkin ehdotuksen siitä, että taksien määrän ja asemapaikan säännöstelystä luovuttaisiin. Kilpailu avautuisi hänen mukaansa myös ulkomaisille yrityksille.

Kansanedustaja Markku Rossi epäilee, että säätelyn poistaminen heikentäisi taksipalveluita maaseudulla ja voisi nostaa hintoja. Hän muistuttaa, että monin paikoin bussiyhteydet ovat niin vähäiset, että taksi on ainoa tapa liikkua.

– Tämä taksipuoli on mietittävä liikennekaaren osalta ihan uusiksi, Rossi vaatii ja odottaa lausuntokierrokselta tyrmäävää palautetta.

Näin toimii Bernerin ehdottama uusi liikennekaarihanke 1:33

Yhtiöittämiselle ymmärrystä

Moni keskustan liikennekansanedustajista epäilee myös suunnitelmaa pienimuotoisesta taksitoiminnasta. Berner ehdottaa, että pienimuotoinen kuljetustoiminta tulisi mahdolliseksi ilman lupaa.

Kuljettaja saisi kerryttää enimmillään vuodessa 10000 euron liikevaihdon, jolloin tulot katsottaisiin ansiotuloksi.  

– Onko tämä ovi harmaalle taloudelle, Alatalo miettii.  

Taksiliikenteen vapauttaminen on osa laajaa liikennekaari-uudistusta, jonka osana Berner esittää myös valtion väylien yhtiöittämistä.  

Keskustan liikennekansanedustajat pitävät ehdotusta hyvänä, vaikka ajatus kansallisen omaisuuden yhtiöittämisestä arveluttaakin.  

Liikennevaliokunnan jäsen Eeva-Maria Maijala odottaa, että järjestelyn myötä liikennehankkeiden rahoittaminen helpottuu. Valtionyhtiö voisi saada EU-rahoitusta, jota ei myönnetä suoraan valtiolle. 

Valtio-omistajalla halutaan kuitenkin pitää ohjat, jotta tiet pysyvät kunnossa kaikkialla Suomessa. 

– Omistajaohjausta pitää voida tehdä. Tämä on varmasti seikka, joka poistaa epäluuloja hankkeesta, Antti Rantakangas sanoo.


"Sopu vain selvittämisestä"

Perussuomalaiset ilmoitti maanantaina vastustavansa niin väylien yhtiöittämistä kuin taksiliikenteen osittaista avaamista kilpailulle. 

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mukaan hallituspuolueet sopivat huhtikuun alun kehysriihessä, että valtion väylien yhtiöittämistä selvitetään. Hänestä kenenkään ei kannattaisi vielä nyt lyödä kantojaan lukkoon, vaan katsoa rauhassa selvityksen tulos. 

Ulkoministeri Timo Soini (ps.) toisti tiistaina kielteisen kantansa taksiliikenteen avaamisesta kilpailulle. 

Myös hänen mukaansa molempien asioiden selvittämisestä on puhuttu. Hänen mukaansa nykyinen taksijärjestelmä on turvallinen, toimiva ja toimii myös haja-asutusalueilla.

– Perussuomalaisten kanta taksiliikenteen vapauttamiseen on koko ajan ollut kielteinen. Jostain syystä ministerin esityksiä on otsikoitu hallituksen esityksinä, niin päätin perjantaina tulla ulos, Soini kertoo.


Lue myös:

    Uusimmat