Mainos

BBC: Nainen lukitsi 2- ja 5-vuotiaat lapsensa auton takakonttiin ja läksi shoppailemaan

Yhdysvalloissa poliisi on pidättänyt nelikymppisen naisen, joka oli lukinnut 2- ja 5-vuotiaat lapsensa auton takakonttiin ja lähtenyt itse ostoksille Walmartiin. Tapauksesta uutisoi BBC.

Yhdysvaltalaismedian mukaan 39-vuotiasta Tori Castelloa syytetään lastensa pahoinpitelystä. Lapset ovat nyt isänsä hoivissa.

Tapaus sattui torstaina Riverdalessa Utahissa. Karu tilanne paljastui, kun sivulliset huomasivat Walmart-kauppaketjuun kuuluvan liikkeen parkkipaikalla auton, joka heilui epätavallisesti ja jonka sisältä kuului lasten huutoa.

Lapset pääsivät lopulta ulos autosta, kun ohikulkijat neuvoivat viisivuotiasta, miten luukun saa auki sisältäpäin. Sitä, miten pitkään lapset olivat joutuneet olemaan takakontissa, ei ole tietoa.

Paikallinen poliisi Casey Warren toteaa Goodutah.com-uutissivustolla, että ei ole koskaan oikein jättää lapsia lukkojen taakse autoon, saati sitten auton tavaratilaan. Hän kiittää ”laupiaita Samarialaisia” siitä, että he auttoivat lapset ulos pinteestä.

Utahin lain mukaan alle 9-vuotiaan lapsen jättäminen valvomatta autoon on rikos, josta voidaan tuomita sakkoa tai vankeutta. Laki pantiin täytäntöön vuonna 2011, kun useita lapsia oli kuollut kuumiin autoihin, joihin heidät oli jätetty yksin.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.