BBC: Leninin balsamoidun ruumiin ylläpito maksaa satojatuhansia vuodessa

Leninin ruumiin säilyttäminen maksaa suuria summia 0:43

Venäjän hallitus on paljastanut, kuinka paljon se käyttää varoja lasiarkussa makaavan bolsevikkijohtajan Vladimir Leninin balsamoidun ruumiin säilyttämiseksi.

BBC:n mukaan Venäjän hallitus käyttää ruumiin ylläpitöön peräti 13 miljoonaa ruplaa, eli noin 174 000 euroa tämän vuoden aikana.

Summa ilmeni Venäjän valtiollisen hankintaviraston verkkosivuilta. Sen mukaan rahoilla varmistetaan, että Leninin jäännökset pidetään mahdollisimman elävässä kunnossa. Sivun mukaan tämä varmistetaan biolääketieteellisillä menetelmillä.

Leninin jäännöksistä on pitänyt huolta Venäjän Biolääketieteellisen teknologian tutkimuskeskus aina siitä lähtien, kun ruumis laitettiin esille Moskovan Punaiselle torille vuonna 1924. 

Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen Leninin hautaamista on ehdotettu useaan otteeseen. Viimeisin kysely paljastaa, että 62 prosenttia haluaisi antaa johtajalle kunnon hautajaiset, sen sijaan että hän makaisi loputtomasti lasiarkussaan.

Myös balsamoituun ruumiiseen käytettävät rahasummat ovat herättäneet närää. Paikallisessa sosiaalisessa mediassa on kritisoitu "muumion" pitämistä esillä. Osan mielestä jopa Lenin itse kritisoisi sitä, että häntä kohdellaan kuin "idolia".

Lue myös:

    Uusimmat