Barcelonan päävalmentaja Ronald Koeman raivostui, kun joukkueen 18-vuotias superlupaus Ansu Fati temppuili Kiovan Dynamon maalin edessä jalkapallon Mestarien liigassa keskiviikkoiltana.
Joukkueurheilun syvimpiin periaatteisiin kuuluu, ettei voitolla leikitä. Fatin kikkailun voi kuitenkin tulkita lipsahtaneen moisen toiminnan puolelle.
Barcelona johti peliä 1–0, kun Kiovan Dynamon maalivahti Heorhi Bushtshan tupeloi ja Barcelonan Memphis Depay pääsi kääntämään huippupaikan kentälle toiseksi puoliajaksi tulleelle Ansu Fatille.
Kliinisen viimeistely-yrityksen sijaan Fati alkoi pomputella ja lopulta töpeksi pallon ohi maalin.
Barcelonan päävalmentajan Ronald Koeman reagoi tähän kentän laidalla raivoisasti. Kokenut Koeman tietää varsin hyvin, ettei maalin johdon kääntymiseen tarvita joskus kuin yksi tilanne.
Katso Fatin kikkailu ja Koemanin reaktio ylälaidan videolta.
Barcelona pysyi kuitenkin 1–0-johdossa ottelun loppuun saakka. Avausjaksolla syntyneen maalin iski Gerard Piqué, josta tuli Barcelonan historian vanhin Mestarien liiga -maalintekijä.
Voitto oli Barcelonalle tuiki tärkeä sen jälkeen, kun se oli hävinnyt kauden kaksi ensimmäistä Mestarien liiga -otteluaan. E-lohkoa johtaa puhtaalla pelillä, yhdeksällä pisteellä Bayern München. Benfica on neljällä pinnalla toisena, Barcelona kolmella pisteellä kolmantena ja Kiovan Dynamo yhdellä pinnalla lohkon hännillä.
Uusimmat
-
06:00
Suomalaisten suhtautuminen EU:hun parani kaksi vuotta sitten, kertoo Evan tutkimus
-
05:55
Pekka Jormakka kuunteli Olli Jokista ja teki räväkän Leijonat-päätöksen – 17-vuotias superlupaus nyt tikkuna lihassa: "Tulee pitkät pari viikkoa"
-
05:49
Venäjän voitonpäiväksi odotettavissa vaisu nostalgiaparaati – "Jos siellä jokunen kymmenen on, niin hyvä on"
-
00:01
Mielipuolista: Real Madrid iski viime minuuteilla takaa finaaliin – alla dramaattinen videotuomio
-
23:23
Iranilainen Kultaisen karhun voittaja vankilaan – perusteena "salaliitto valtion turvallisuutta vastaan"
-
22:58
Raju hyökkäys elokuvateatterissa – nyrkkeilijä pieksi katsojan silmittömällä tavalla
-
22:53
MTV Uutiset Saksassa: Yksi Stubbin vierailun Suomi-teema upposi isäntiin kuin kuuma veitsi voihin
-
22:53
Hämmentävä episodi kesken huippuvaarallisen tilanteen Mestarien liigan suurottelussa – "Ei voi mennä läpi"
-
22:34
Suutelukohussa ryvettynyt jalkapallopomo joutuu oikeuden eteen
-
22:32
Piikittelyä Mestarien liiga -jättien välillä – katso, kuka legenda bongattiin Madridin katsomosta
-
22:16
Moni Malmön juutalainen on jättänyt kaupungin suurmielenosoitusten ajaksi: "Tunnelma saattaa muuttua aggressiiviseksi"
-
22:01
Irlannin viisuedustaja yritti sisällyttää Palestiinaa tukevan kannanoton lavameikkiinsä – EBU vihelsi pelin poikki
-
21:59
Aada uskoo tulleensa huumatuksi: "Tuntui, että mä kuolen" – näin THL:n ylilääkäri parantaisi testausta
-
21:59
Britannia karkotti Venäjän puolustusasiamiehen – Zaharovalta tyly vastaus
-
21:47
Finnairin lentokone evakuoitiin Helsinki-Vantaalla – kyydissä ollut ministeri Henriksson kehui henkilökunnan toimintaa
-
21:32
Kova vahvistus: NHL-supertähti tulee MM-kisoihin
-
21:29
Shokkitulos: neljännen sarjatason joukkue pudotti helsinkiläisen liigaseuran – "Katastrofi tästä tuli"
-
21:20
Viron puolustusministeri MTV:lle: Tätä Venäjän sabotaasista voidaan odottaa
-
21:19
Dorothea Wierer pohti, jatkaako uraansa – nyt se selvisi
-
21:08
Euroviisujen väliaikanumerossa piikitellään Suomelle – lavalle marssitetaan myös muumit
-
Lataa lisää