Baltian maat irrottautuvat Venäjän sähköverkosta parin vuoden sisällä

Viro, Latvia ja Liettua ilmoittivat torstaina, että ne aikovat irrottautua Venäjän hallinnoimasta sähköverkosta ja liittyä länsieurooppalaiseen järjestelmään.

Kolmen maan pääministerit allekirjoittivat yhteisen julkilausuman, jossa maat sitoutuvat toteuttamaan muutoksen helmikuuhun 2025 mennessä.

– Se, että Baltian maat ovat yhä osa Venäjän hallinnoimaa BRELL-sähköjärjestelmää, on uhka Baltian maiden energiaturvallisuudelle, pääministerit sanovat julkilausumassa.

Päätös Manner-Euroopan järjestelmään liittymisestä tehtiin vuonna 2018, kun hankkeelle saatiin EU-rahoitus. Maat liittyvät sähköverkkoon Puolan kautta.

Liettua pyrki katkaisemaan riippuvuuden Venäjästä jo vuotta aiemmin, mutta sitoutui tekemään muutoksen naapurimaiden mukana.

– Vaikka mielestämme Baltian maiden sähköjärjestelmät olisivat valmiita synkronoitavaksi jo aiemmin, on tärkeää, että hanke toteutetaan yhdessä, sanoi Liettuan pääministeri Ingrida Simonyte julkilausumassa.

Neuvostoliitto miehitti Baltian maita toisen maailmansodan ajoista vuoteen 1991, ja maat perivät energiainfrastruktuurin tuolta ajalta. Venäjän hyökkäys Ukrainaan on vauhdittanut maiden pyrkimystä irtautua venäläisestä energiasta.

Oikaisu 4.8.2023 klo 18.07:STT:n jutussa kirjoitettiin virheellisesti, että Baltian maat ovat olleet energiariippuvaisia Venäjästä Neuvostoliiton ajoista lähtien. Todellisuudessa Baltian maat eivät ole varsinaisesti energiariippuvaisia Venäjästä, vaan ne ovat teknisesti samassa sähköjärjestelmässä Venäjän kanssa.

Puolan rajalla tallentui kameraan Valko-Venäjän lentotoimintaa 0:24
Katso myös: Puolan rajalla tallentui kameraan Valko-Venäjän lentotoimintaa

Lue myös:

    Uusimmat