Rikosseuraamuslaitos (Rise) myöntää virheen lasten seksuaalisen hyväksikäyttäjän sijoittamisessa laitokseen, jossa hänen oli mahdollista jatkaa rikoksiaan. MTV:n Uutisaamussa vierailleet Risen asiantuntijat kertovat kuitenkin, että seksuaalirikoksen uusiminen on harvinaista.
Lue myös: Sarjahyväksikäyttäjä kyyristeli lehden suojissa poikkeuksellisessa pedofiliaoikeudenkäynnissä – syytetään kymmenien hyväksikäytöstä vankilatuomion aikana
Viime viikolla alkoi oikeudenkäynti, jossa 47-vuotiaalle miehelle vaaditaan vankeustuomiota nuorten poikien seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Uhrina on 45 13-17-vuotiasta poikaa. Mies on tuomittu vastaavista rikoksista kahdesti aiemmin.
MTV Uutisten tietojen mukaan mies oli sijoitettu avolaitokseen.
– Kyllä tässä Rikosseuraamuslaitos on tehnyt vakavan virheen, sanoo Rikosseuraamuslaitoksen kehitysjohtaja Riitta Kari.
Karin mukaan Rise aikoo ruotia tapauksen juurta jaksain.
– Meillä on eri tasoisia sekä suljettuja vankiloita että avolaitoksia. Tässä vaiheessa vaikuttaa siltä, ettei sijoittelu ole osunut oikean valvontatason vankilaan. Olosuhteet ovat olleet liian avoimet.
Seksuaalirikoksen uusiminen on poikkeavaa
Rikosseuraamuslaitoksen yliopettaja Nina Nurminen kertoo, että seksuaalirikoksia uusitaan harvoin.
– Se on poikkeavaa, että näitä rikoksia uusitaan. Uusimisriskiä nostavat aikaisemmat seksuaalirikokset ja rikoksen laatu, Nurminen kertoo.
Hänen mukaansa myös seksuaalisen itsesäätelyn puutteet vaikuttavat uusimiseen. Tekijällä voi olla esimerkiksi seksuaalista yliorientoitumista tai joitakin itsehallinnan puutteita.
– Tekijöillä voi olla myös rikosmyönteisiä asenteita, jotka tukevat rikoksen tekemistä, Nurminen jatkaa.
Nurmisen mukaan lapsiin kohdistuvia seksuaalirikoksia uusitaan Suomessa vähän verrattuna kansainväliseen tasoon.
– Se on mielenkiintoista, miksi näin. Meillä on aika tarkkaa tämä riskiarviointi. Tämä kyseinen tapaus, joka on toistanut näitä rikoksia on todellakin poikkeus.