Sarjahyväksikäyttäjä kyyristeli lehden suojissa poikkeuksellisessa pedofiliaoikeudenkäynnissä – syytetään kymmenien hyväksikäytöstä vankilatuomion aikana

3:47
Helsingin käräjäoikeudessa alkoi oikeudenkäynti laajassa hyväksikäyttöjutussa – syytetyn miehen uhriksi joutui arviolta 45 nuorta poikaa.

Helsingin käräjäoikeudessa alkoi tänään poikkeuksellinen oikeudenkäynti, jossa puidaan jo kahdesti aiemmin nuoriin poikiin kohdistuneista seksuaalirikoksista tuomitun Tuomo Olavi Välikankaan uusia rikosepäilyjä.

MTV Uutiset julkaisee poikkeuksellisesti miehen nimen asian poikkeuksellisuuden ja miehen mittavan rikostaustan vuoksi. Miehen uhrit eivät ole miehen lähipiiriä, joten näiden henkilöllisyys ei vaarannu nimen julkaisun myötä.

Lyhyt ja tanakka mies kyyristeli aikakauslehden takana. Päässään hän piti pipoa.

Hyväksikäytti lapsia vankeustuomion aikana

Tapauksesta tekee poikkeuksellisen se, että mies oli nyt syytteessä olevien rikosten tapahtuma-aikaan suorittamassa 10 vuoden vankilatuomiota. MTV Uutisten tietojen mukaan mies oli ollut avovankilassa, ja oli ilmeisesti poistumislupien ja vankilomien aikana onnistunut saamaan verkon kautta yhteyden poikiin eri puolilla Suomea.

Miehen kerrotaan hankkineen 22 liittymää rikosten tekemistä varten. Näiden avulla hän oli esiintynyt verkossa kymmeninä eri ihmisinä ja sitä kautta ottanut yhteyttä alaikäisiin poikiin eri puolille Suomea. Syytteiden mukaan miehen uhriksi joutui yhteensä 45 poikaa, jotka ovat olleet 13–17-vuotiaita.

Poliisi luonnehti aiemmin miehen toimintaa ammattimaiseksi, systemaattiseksi ja häikäilemättömäksi. Mies esiintyi niin miehenä, naisena kuin uhrin ikäisenä tyttönä.

– Hän on luonut uhreihin luottamuksellista suhdetta ja käyttänyt hyväkseen nuoren henkilön haavoittuvuutta, kokemattomuutta ja epävarmuuksia, kuten seksuaalisuutta, ulkonäkötekijöitä, ekonomista asemaa, yksinäisyyttä tai kiusaamistaustaa, kertoi tutkinnanjohtaja Jutta Antikainen aiemmin poliisin tiedotteessa.

– Epäilty on taitavasti vedonnut uhrien tunteisiin, ja toiminta on ollut myös painostavaa ja aggressiivista. Hän on saattanut esiintyä samalle uhrille useana eri henkilönä ja viestitellyt eri numeroista.

Saanut tukea hyväksikäytön lopettamiseen

Miehen aikaisempana toimintatapana on ollut ostaa lapsilta seksuaalipalveluita rahalla tai lahjoilla. Mies on sittemmin saanut laajaa tukea siihen, ettei toistaisi tekojaan. Siitä huolimatta hän on jälleen vakavien rikossyytteiden vuoksi syytetyn penkillä.

Rikosnimikkeinä asiassa ovat törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, törkeä lapsen seksuaalisen hyväksikäytön yritys, lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, seksuaalinen hyväksikäyttö, seksuaalipalvelujen ostaminen nuorelta, seksuaalipalvelujen ostamisen yritys nuorelta, sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapito ja sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittäminen.

Syyttäjä vaatii miehelle ehdotonta vankeutta. Asiaa käsitellään Helsingin käräjäoikeudessa noin kaksi kuukautta.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja