Mainos

Avoin yliopisto vastaa työelämän muuttuviin haasteisiin – ”Tutkittuun tietoon perustuva koulutus antaa eväät pärjätä”

Avoimen yliopiston opinnot ovat oiva tapa saada täydennyskoulutusta työelämää varten – opinnot ovat avoimia kaikille, ja kursseja löytyy joka lähtöön.

Itä-Suomen yliopiston Avoin yliopisto on lähtenyt avoimin mielin mukaan kehittämään yhteistyötä työnantajien kanssa. Työelämäyhteistyöstä vastaava suunnittelija Ulla Kekäläinen kertoo, että he oppivat itsekin jatkuvasti uutta työelämän tarpeista.

– Meillä on todella mielenkiintoisia jaksoja, mutta olemme huomanneet, että työnantajat eivät aina löydä niitä laajan tarjontamme sisältä. Vaikuttaisi siltä, että työelämässä tarvitaan koulutuksia, joissa on sisältöjä eri tieteenaloilta. Autamme mielellämme työnantajia löytämään sopivia kokonaisuuksia – etsimme vaikkapa ikääntymiseen tai johtamiseen liittyviä teemoja eri opintokokonaisuuksien alta ja tuomme esille juuri kunkin työyhteisön tarpeisiin vastaavia opintoja.

– Tiiviissä yhteistyössä tiedelaitosten opettajien ja tutkijoiden kanssa tunnistamme herkemmin työelämän osaamistarpeita ja myös yliopisto-opetus kehittyy. Kun tähän yhdistetään vielä ennakointitieto, pystymme entistä paremmin vastaamaan niihin tarpeisiin, joita tarvitaan tulevaisuuden työelämässä.

Itä-Suomen yliopiston Avoimen yliopiston työelämäyhteistyö

• Lisää työntekijöiden työelämävalmiuksia ja ammatillista asiantuntijuutta.

• Työpaikoille tarjolla maksuttomia info- ja perehdytystilaisuuksia, myös etäyhteydellä.

• Paljon etäopiskelumahdollisuuksia.

• Oppiaineita noin 80. Muun muassa oikeustiede, teologia, terveyshallintotiede ja hoitotiede.

• Ei ala- eikä yläikärajoja.

• Ei pohjakoulutusvaatimuksia.

• Hinta on 10–12 euroa per opintopiste. Esimerkiksi yksittäinen 3 opintopisteen laajuinen jakso on 36 euroa ja 25 opintopisteen kokonaisuus 250 euroa.

• Lisää tietoa täältä.  

Itä-Suomen yliopiston Avoimesta yliopistosta työnantajat ovat löytäneet sopivia kursseja muun muassa sosiaali- ja terveysalalta sekä oikeus- ja kauppatieteistä.

– Saatamme etsiä työnantajille kursseja valmiiksi eri tieteenaloilta – voimme teemoitella yhteen esimerkiksi gerontologian ja oikeustieteen opintojaksoja. Pääasia on, että työelämän tarpeisiin löytyy sopivan sisältöiset ja sopivanlaajuiset koulutukset.

– Sitähän voi aloittaa yhdestä kurssista ja jos kiinnostus syttyy, niin siitä on mahdollista jatkaa opintoja vaikkapa yliopistotutkintoon asti. Mahdollisuuksia kyllä löytyy, Kekäläinen sanoo.

Tiivistä yhteistyötä

Tiivis yhteistyö työnantajien kanssa on olennaista, jotta opintokokonaisuuksien sisältö vastaisi aidosti työpaikkojen koulutustarpeita. Yksi viimeisimmistä Itä-Suomen yliopiston Avoimen yliopiston yhteistyökumppaneista on Vaalijalan osaamis- ja tukikeskus Pieksämäellä.

– Vaalijalassa tehdään paljon töitä erityistukea tarvitsevien lasten kanssa, ja kävimme yhdessä työnantajan kanssa läpi parasta mahdollista koulutusta heidän väelleen. He päätyivät lopulta kokonaisuuteen, jossa työntekijät vahvistavat osaamistaan monipuolisesti lasten ja nuorten psyykkiseen hyvinvointiin liittyen.

Kekäläisen mukaan lapsiin ja nuoriin liittyvää koulutusta kaivataan monilla työpaikoilla.

– Avoimen yliopiston ehdoton valtti on se, että koulutuksemme perustuu tutkittuun tietoon. Opettajat osaavat tuoda juuri uusinta tutkittua tietoa arjen kielelle, niin että tietoa voidaan hyödyntää työpaikoilla käytännön työssä.

Työnantajan ei aina ole helppoa löytää juuri sopivia kursseja, sillä yliopistosta löytyy satoja kursseja eri tieteenaloilta. Itä-Suomen Avoin yliopisto on halunnut osaltaan tehdä sopivien opintojen löytämisen mahdollisen helpoksi.

– Mitä enemmän olemme tehneet työnantajien kanssa yhteistyötä, sitä paremmin olemme alkaneet ymmärtää, että meidän täytyy muuttaa perinteisiä toimintamallejamme. Esimerkiksi opinto-oppaassa meillä on luokiteltu kurssit perus- tai aineopinnoiksi, mutta työelämän tarpeisiin opintoja on tuotava tarjolle myös sisältöjen mukaan eri tavoin, jotta työnantajatkin löytäisivät kurssit paremmin, Kekäläinen sanoo.

– Lisäksi työelämässä ei välttämättä aina tunnisteta sitä, että avoimen yliopiston opinnot ovat aina osa yliopistotutkintoja. Eli jos työntekijä haluaa jatkaa opintoja vaikka tutkintoon asti, on hänen mahdollista hyödyntää aiemmin avoimessa yliopistossa suorittamiaan kursseja.

Opinnoista tukea työelämän jatkuvaan muutokseen

Itä-Suomen yliopiston Avoin yliopisto pyrkii reagoimaan herkästi myös työelämän jatkuvasti muuttuviin haasteisiin.

– Yksi ajankohtaisista isoista asioista on sote- ja maakuntauudistus, ja siihen liittyen meillä on tarjolla esimerkiksi sosiaali- ja terveystieteen sekä oikeustieteen opetusta. Meillä on Suomen laajin terveystieteenalan opetustarjonta. Myös oikeustiede on meillä perinteisesti vahva alue, ja sillä saralla työelämässä on paljon koulutustarpeita.

Yksi esimerkki avoimen yliopiston halusta tulla työpaikkoja vastaan opetuksessa on, että osa opintojaksojen oppimistehtävistä on muotoiltu työyhteisöä tukeviksi kehittämistehtäviksi. Työntekijä voi laatia omalle työpaikalleen esimerkiksi työhyvinvointi- tai markkinointisuunnitelman.

Yliopisto-opinnot saattavat monen korvaan kuulostaa hyvin teoreettisilta opinnoilta, mutta itse asiassa opintojaksoista löytyy paljon käytännönläheisiä kursseja, jotka sopivat useimmille työpaikoille.

– Työelämä on melkoisessa murroksessa, digitalisaatio tulee muuttamaan työntekoa myös jatkossa. Tähän aiheeseen meillä on Digiajan työelämä -kurssi, joka löytyy työ- ja organisaatiopsykologian alta. Myös Kohtaa ja kuuntele – viestijänä työyhteisössä –kurssi on aina yhtä ajankohtainen ja suosittu opintojakso, Kekäläinen kertoo.

Itä-Suomen yliopiston Avoimessa yliopistossa on johtamisopintoja useammasta näkökulmasta, esimerkiksi kauppatieteen, sosiaali- ja terveysjohtamisen ja työ- ja organisaatiopsykologian näkökulmasta.

– Näitä työssä tarvittavia arjen taitoja käsitellään monesta eri vinkkelistä, Kekäläinen summaa.

Avoimen yliopiston opintoihin voi lähteä mukaan kuka vain opiskelutaustasta tai asuinpaikasta riippumatta.

– Ylioppilastutkintoa ei vaadita. Tämä on kaikenikäisille avointa opiskelua. Luentojen kuuntelu ja opiskelu sujuu eri puolilta Suomea, Kekäläinen kertoo.

Lue myös:

    Uusimmat