Avioliittolaki kuohuttaa: Tätä mieltä tunnetut julkisuudenhenkilöt ovat

Kuvataiteilija Rakel Liekki puhuu avoimesti tasa-arvoisen avioliittolain puolesta. Kirjailija Reijo Mäki suhtautuu kiisteltyyn lakiin ristiriitaisin tuntein. Laulaja Frederik sanoo, että machomieskin voi puhua samaa sukupuolta olevien liittojen puolesta.

Tasa-arvoisella avioliittolailla tarkoitetaan lakimuutosta, jonka myötä myös samaa sukupuolta olevat parit voisivat mennä naimisiin keskenään. Tasa-arvoinen avioliitto tarkoittaisi sitä, ettei avioliittoa enää määriteltäisi vain miehen ja naisen väliseksi liitoksi. Laki asettaisi kaikki avioparit oikeudellisesti samalle viivalle kaikissa tilanteissa.

Tasa-arvoinen avioliittolaki antaisi muun muassa kaikille parisuhteensa virallistaville pareille oikeuden yhteiseen sukunimeen – tällä hetkellä yhteistä sukunimeä tulee erikseen anoa maistraatilta. Lisäksi samaa sukupuolta olevalle parille tulisi oikeus hakea adoptiota yhtä aikaa, kun tällä hetkellä toinen joutuu adoptoimaan ensin yksin ja toinen sitten adoptoi kumppaninsa lapsen.

Lakimuutoksen jälkeen kirkolla olisi yhä vapaus päättää omista käytännöistään, eikä sille tulisi velvollisuutta vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja.

Rakel Liekki: Jokaisella oikeus perheeseen

Kuvataiteilija ja toimittaja Rakel Liekki puhuu vahvasti tasa-arvoisen avioliittolain puolesta. Liekin mielestä kyseessä on ihmisoikeuskysymys. Naisen mielestä jokaisella on oikeus rakkauteen ja perheeseen.

– En ymmärrä mitä pahaa siinä voi olla, että ihmiset haluavat rakastaa toisiaan aikana, jolloin rakkautta on tuskin lainkaan liikaa, Liekki sanoo.

Taiteilija pitää surullisena sitä, että laki erottelee vanhemmuuden seksuaalisen suuntautumisen perusteella.

– Jos ajatellaan vaikka sateenkaariperhettä, jossa toinen vanhempi kuolee, lapsen huoltajuusasiat ja omaisuusasiat ovat hirveän paljon ongelmallisempia, kun ihmiset eivät ole samalla tavalla lain suojassa, Liekki perustelee.

Liekin mukaan tasa-arvoisen avioliittolain vastustaminen voi liittyä henkilön omiin pelkoihin. Joskus joidenkin asioiden vastustus voi liittyä myös siihen, että ihmisellä on itsellään paha olla.

– On tietysti vaikea aina sanoa, mistä vastustus johtuu. Osa ihmisistä saattaa vastustaa tasa-arvoista avioliittolakia uskonnollisista syistä. Jossakin määrin kyseessä on yleiseurooppalainen ilmiö; kun on taloudellisia ongelmia, konservatiiviliikkeet saavat kannatusta. Kun oman elämän perusteet eivät ole kunnossa, on erilaisuutta vaikeampaa hyväksyä.

Reijo Mäki: En ymmärrä kirkkohäitä

Kirjailija Reijo Mäki sanoo suhtautuvansa tasa-arvoiseen avioliittolakiin ristiriitaisin tuntein.

– Ehdottomasti heteroilla ja homoilla pitää olla täsmälleen samanlainen parisuhdelainsäädäntö liittyen perimiseen sekä muihin oleellisiin juttuihin. Mutta meidän avoimesti uskonnottomien, joita homoistakin lienee se isompi osa, kuten myös tapauskovaisten eli sellaisten jotka haluavat olla päivän prinsessana, pitäisi autuaasti unohtaa kirkko häähössötyksineen.

– Tasa-arvo toteutuu silloin erinomaisesti, kun papin edessä sanoo “tahdon” enää se kymmenen prosenttia kansasta, joka oikeasti uskoo moiseen meininkiin, Mäki sanoo.

Myös laulaja Frederik näyttää vihreää valoa tasa-arvoiselle avioliittolaille.

– Vaikka olen tällainen machomies, niin en pistä yhtään hanttiin tätä asiaa. Siinä ei ole mitään ongelmaa. Jonkun maallikon mielestä voi tuntua oudolta, että lapsella on kaksi isää, mutta tämä on aika normaalia nykyään. Tärkeintä on se, että ihmiset ovat onnellisia, Frederik summaa.

Katso Shannen tahtoo naimisiin: Strutsinsulkia

Lue myös:

AVA, Maarit Rasi

Kuvat: Maarit Rasi,Lehtikuva

Lue myös:

    Uusimmat