Verotietonsa salanneiden määrä jatkaa jyrkkää laskuaan. Kun viime vuonna luku oli 2 353, on nyt salaamista pyytänyt 1 688 henkilöä. Pyynnöistä 10 oli hylätty.
Vertailun vuoksi salaamista pyysi vuonna 2020 yhteensä 4 600 henkilöä.
Nimitietojen perusteella noin 660 listalla olleista henkilöistä oli listalla myös viime vuonna. Runsaat tuhat on siis sellaisia, jotka eivät siellä olleet edellisenä vuonna.
Kiinnostus salata verotietonsa medialle toimitettavalta suurituloisimpien listauksilta saattaa olla laskusuunnassa sen vuoksi, että verottaja ei voi salata listaa salaamista pyytäneistä henkilöistä. Media on näin pystynyt selvittämään myös tietojen salaamista pyytäneiden tulot, mikä heikentää salaamisen tehoa.
MTV Uutiset on tutustunut listaan verotietonsa salaamista pyytäneistä.
Moni mahtisuku kadonnut listalta
Viime vuoteen verrattuna suuri muutos on, että monet tunnetut teollisuussuvut ovat jättäneet salaamispyynnöt tekemättä. Listalta löytyy lähinnä yksittäisiä tunnettujen mahtisukujen edustajia. Heistä yksi on Suomen rikkaimpiin miehiin kuuluvan Antti Aarnio-Wihurin tytär Rakel Johanna Aarnio-Wihuri.
Verotietonsa salaamista haluavien listoilta löytyy myös muutamia Aminoffin suvun jäseniä. Aminoffin suku on merkittävä omistajasuku. Samoin joukko Snellmannin suvun jäseniä on vaatinut tietojensa salaamista.
Tietynlaisen poikkeuksen tuo erityisesti Hangossa vaikuttava Plantingin omistajasuku, joita moni on nyt pyytänyt verotietojensa salaamista. Yksi heistä on Hangossa vaikuttanut Plantingin omistajasukuun kuuluva Condar Planting, jonka Kauppalehti uutisoi viime vuonna johtavan pian perheyrityksen matkailu- ja urheiluimperiumia sukupolven vaihdoksen myötä. Perhe on tunnettu esimerkiksi Hotelli Regatta Spasta.
Perheyrityksissä salattiin tietoja
Listoilla on myös henkilöitä, joilla on omistuksia koko kansan tuottamiin yrityksiin ja palveluihin. Esimerkiksi sykemittareistaan tunnetun kempeleläisen Polar Electron hallituksen puheenjohtaja Sari Säynäjäkangas on yksi verotietonsa salanneista. Säynäjäkankaan verotettavat tulot vuonna 2020 olivat 194 000 euroa.
Toinen mainittava teollisuussuku on Relander, joista monet pyysivät tietojensa salaamista. Pär-Gustaf Relander on Polttimo Oy:n toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja, ja johtaa myös monien laseista tuttujen viskien ja oluiden valmistuksessa käytettyjä maltaita tuottavan Viking Malt Oy:n hallitusta.
Verotietonsa halusi pitää listalta poissa myös Ingmanin toimitusjohtaja Carl Ingman ja Viking Line -varustamon tiedotusjohtaja Johanna Boijer-Svahnström.
Monien tuttujen yritysten johtoa
Listalla näkyy myös monien tuttujen yritysten johtoa. Näitä ovat esimerkiksi suomalaisten rakastaman makeisyritys Halvan toimitusjohtaja ja toinen perustaja Jean Karavokyros ja Espresso House Groupin toimitusjohtajaksi tänä vuonna nimitetty Anssi Thureson.
Myöskään muun muassa ISS Palveluiden toimitusjohtaja ja ISS Ylläpitopalvelut Oy:n hallitukseen puheenjohtaja Jukka Jäämaa tai perheyritys Eilakaisla oy:n toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja ja muun muassa Aikatalo Oy:n hallituksen puheenjohtaja Tom Kaisla eivät ole myöskään halunnut verotietojaan julkaistavan.
Patrian ja Senaatti-kiinteistöjen johtoa
Myös Senaatti-kiinteistöjen strategiajohtaja ja esimerkiksi Algol-konsernin hallituksen puheenjohtaja Kaj Hedvall halusi salata verotietonsa. Samoin halusi tehdä VR Groupin johtoryhmän jäsen ja raidekaluston kunnossapidosta vastaavan VR Kunnossapito Oy:n toimitusjohtaja Otso Ikonen. Listalla oli myös puolustusalan yritys Patrian toimitusjohtaja Esa Rautalinko.
Listalla on myös useita viime vuodelta tuttuja nimiä, kuten bioteknologiayritys Biovianin perustajiin kuuluva Pirkko Kortteinen, Eurokankaan toimitusjohtaja ja omistajasuvun jäsen Carl-Gustav Ward sekä UPM:n johtoportaaseen kuuluvat talous- ja rahoitusjohtaja Tapio Korpeinen ja strategiajohtaja Kari Ståhlberg.
Listalla näkyy yrittäminen, mutta erityisesti yrityskaupat
Eräs verotietojensa julkaisua vastustanut selkeä ryhmä ovat myös erilaiset yrittäjät, jotka voivat olla esimerkiksi kunta- tai maakuntatasolla hyvinkin tulotason kärjessä.
Joukossa oli myös joukko yritysten omistajia, jotka ovat vasta tehneet yrityskaupat. Yksi heistä on vuonna 2021 ohjelmistoyritys Lemonsofitille myydyn PlanMillin perustaja Thomas Hood.
Verotietojen luovutuksen kieltämisellä pyrittäneen vähentää riskiä siihen, että myyntivoiton saaneiden omistajien nimet nousevat esimerkiksi paikalliselle suurituloisimpien listalle. Vastaavaan saatetaan myös pyrkiä tilanteessa, jossa on saatu perintönä huomattavia omistuksia, kuten osakkeita.
Veroammattilaiset verotietojen luovutusta kieltämässä
Verotietojensa luovuttamista on vastustanut lisäksi joukko verrattain hyvätuloisten ammattien edustajia. Listalla on muun muassa huomattava määrä lääkäreitä, apteekkareita ja lakimiehiä. Yksityisyytään on halunnut varjella myös moni ohjelmistoalan ammattilainen ja myynnin johtoon kuuluva henkilö. Verotietojaan ovat salanneet myös eräät perintäalalla työskentelevät henkilöt.
Listalta käy ilmi, että moni ammatikseen verojen kanssa painiva on päättänyt salata tietonsa. Näin teki muun muassa eräs suuren konsultti- ja tilintarkastusyhtiön veroasiantuntija ja tunnetun yritysasioita hoitavan asianajotoimiston asianajaja, joka vastaa verotukseen liittyvistä kysymyksistä.
Myös esimerkiksi pahvisista kahvimukseista tunnetun pakkausyhtiö Huhtamäen johtajiin kuuluva Tommi Etholén ei halunnut verotietojaan luovutettavan medialle. LinkedIn-profiilinsa perusteella hänen vastuualueelleen kuuluvat erityisesti verotukseen liittyvät asiat.
Juttua päivitetty 8.11. kello 10.33: Yhden kiinteistösijoitusyhtiö Cityconin johtoon kuuluvan henkilön tiedot poistettu jutusta hänen kerrottua lähettäneensä verottajalle pyynnön perua tietojensa salaaminen.
Uusimmat
-
10:23
Kuvat todistavat: Useita Venäjän hävittäjiä tuhoutunut Krimillä väitetyssä ATACMS-iskussa
-
10:15
Tappara kaappasi Leijonissa esiintyneen puolustajan kilpailijalta
-
10:01
Leijonaikonille aukesi suora näköyhteys MM-kullan käännekohtaan – "Antoi hirvittävän määrän energiaa"
-
09:58
Kymmenen laudaturia! Veikka-Julius kirjoitti kevään parhaat yo-tulokset
-
09:54
Näitkö? Öinen valoilmiö hämmensi Suomen taivaalla – syyksi paljastui Venäjä
-
09:48
Poliisi ampui miestä Porissa
-
09:33
Kommentti: Suomen MM-sensaatio maksoi kalliita oppirahoja – näin Leijonat välttää katastrofin Prahassa
-
09:26
Podcast: Helena Koivu avautuu vuosia kestäneestä erodraamasta: "Minulta on viety kaikki"
-
09:14
Venäjä väittää torjuneensa toistasataa ukrainalaislennokkia
-
09:12
Shokkitappio sai Leijonat ymmälleen – selitystä tappiolle ei löytynyt: "Ei yllättänyt yhtään"
-
09:07
Murtunut Sebastian Aho ruoskii kovin sanoin itseään – "Tämä on syvältä"
-
09:00
Maastohiihdon maailmancup-kalenterissa poikkeuksellinen yksityiskohta – Frida Karlsson ihmeissään: "Onko se totta?"
-
08:56
Upea päivä eikä tekisi mieli mennä ulos? Sinäkin saatat tuntea "syyllisyyttä auringonpaisteesta" – tästä on kyse
-
08:35
Yksi tekijä nousee toistuvasti esiin Oleksander Usykin ja Tyson Furyn superottelun alla – "Se on aika vaarallinen yhdistelmä"
-
08:07
Tukholmassa suuri poliisioperaatio: Laukauksia kuultu Israelin suurlähetystön lähellä
-
08:04
HIFK rysäytti kerralla viisi uutta hankintaa – Ilveksen maalipyssy siirtyy Helsinkiin
-
07:51
Ben Affleck ja Jennifer Lopez erohuhujen keskellä – onko Hollywood-parin unelmaliitto särkymässä?
-
07:45
Entinen Leijonat-kapteeni: Näin Itävalta-fiasko perattiin suljettujen ovien takana
-
07:33
Jere testasi kikan maitotölkin "jurppivaan korkkiin"
-
07:29
Sisäpiirilähde: Venäjän kenraalikunnassa kuhisee – useita eroja ja Gerasimov ulos?
-
Lataa lisää