Näin yli 11 miljoonaa tienannut Sanoma-pomo perustelee tulotietojensa salaamista – media protestoi verotietojen salausta, mutta useat mediapomot halusivat salata tulonsa

Tulotietonsa salanneiden joukossa on myös suurituloisia mediaomistajia tai -pomoja, vaikka media on vastustanut kiivaasti nimien salaamista.

Esimerkiksi mediakonserni Sanoman hallituksessa istuva Rafaela Seppälä sai viime vuonna verotettavia ansio- ja pääomatuloja yhteensä noin 11,5 miljoonaa euroa, eikä hänen nimeään löytynyt Verohallinnon medialle suoraan toimittamasta listasta.

STT tavoitti Seppälän, joka perusteli tietojensa julkistamisen vastustamista muun muassa sillä, että hänelle aiheutuu niin sanotusta veropäivästä uhkia ja vaatimuksia. Hän kertoi saavansa kerjäyskirjeitä ja suoranaisia uhkauspuheluita.

Tulojen läpinäkyvyys on hänen mielestään hyvä asia, mutta yksityisten ihmisten nimet pitäisi listauksista poistaa, jotta yksilöön kohdistuvalta haitalta vältytään.

– Julkisiin virkoihin asettuneiden nimet julkisiksi, yksityiset ja yksityisissä yrityksissä olevat anonyymiksi, Seppälä toteaa.

Niin ikään Sanoman omistajasukuun kuuluva merkittävä osakkeenomistaja Robin Langenskiöld puuttui listalta. Hänen viime vuoden tulonsa olivat noin 14,7 miljoonaa.

Myös Turun Sanomia kustantavan TS-yhtymän toimitusjohtaja Heikki Ketonen ja varatoimitusjohtaja Jaakko Ketonen olivat salanneet tulotietonsa. Heikki Ketonen ansaitsi viime vuonna 897 000 euroa ja Jaakko Ketonen 935 000.

Useat mediavaikuttajat pitivät tienestinsä julkisina

Verottajan julkistamalta listalta kuitenkin löytyy lukuisia mediavaikuttajia, jotka eivät ole salanneet tietojaan. Heihin lukeutuvat muun muassa Kai Telanne, jonka verotettavat tulot olivat viime vuonna yhteensä noin 1,2 miljoonaa euroa. Telanne on Alma Median toimitusjohtaja ja osakkeenomistaja.

Myös Keskisuomalainen-konsernin toimitusjohtaja ja suuromistaja Vesa Pekka Kangaskorpi piti tietonsa kaikkien nähtävillä. Hänen verotettavat tulonsa yhteensä olivat viime vuonna noin 758 000 euroa.

Tulonsa julkisti myös esimerkiksi Suomen Tietotoimiston toimitusjohtaja Kimmo Pietinen. Hän tienasi viime vuonna 138 000 euroa.

Verottaja toimittaa vuosittain medialle tiedot yli 100 000 euroa ansaitsevista. Viime ja tänä vuonna Verohallinto on kuitenkin antanut mahdollisuuden tietojen piilottamiseen medialle toimitettavalta hyvätuloisten listalta "henkilökohtaisen erityisen tilanteen" nojalla.

Sanoma on STT:n suurin omistaja. Myös Keskisuomalainen lukeutuu STT:n omistajiin.

Lue myös:

    Uusimmat