Avaruus kiehtoo

Näin Studio55:n kävijät vastasivat kyselyyn siitä, kiinnostaisiko avaruusmatkalle lähteminen.

Avaruusturismi kiinnosti suurinta osaa vastanneista, sillä 65,5 prosenttia ilmoitti himoitsevansa reissulle tähtitaivaan taa. 34,5 prosenttia oli kuitenkin sitä mieltä, että on parasta pysytellä oman Maa-planeettamme kamaralla.

– Kyllä lähtisin! Olen ollut avaruudesta ja tähtitieteestä kiinnostunut nyt viitisen vuotta ja olen jo pitkään haaveillut, että saisin jonakin päivänä kävellä Kuun pinnalla. Ihan tuollainen pienikin pyrähdys kelpaisi näin alkuun. Olisi kovin ihanaa nähdä Maapallo avaruudesta käsin, voisi nähdä vain kaiken sen maan ilman typeriä valtioiden rajaviivoja, nimimerkki Kuuhullu haaveili.

Turisteille tarkoitettujen avaruuslentojen mukana pääsee "vain" noin 100 kilometrin korkeuteen. Muutama vastaaja totesikin avaruusmatkan kiinnostavan, mutta vain, jos lennolla pääsisi oikeasti avaruuden syövereihin.

– Lähtisin oitis, mutta en minnekään mini-avaruuteen, vaan todelliselle korkeudelle – n. 350km. Taitaa vaan budjetti loppua, nimimerkki JormaH totesi.

Monia vastaajia mietitytti avaruusmatkailun turvallisuus. Nimimerkki JA arveli avaruuteen lennättämisen olevan jo tänä päivänä turvallista.

– Nykyinen avaruusmatkailu turvallista varmaankin. Olisihan se mielenkiintoinen juttu, hän päätteli.

Osaa vastaajista ajatus kuitenkin arvelutti.

– Pitää tunnustaa, etten uskaltaisi, nimimerkki blenda totesi.

Toisia avaruusmatkailu ei olisi voinut vähempää kiinnostaa – omalla planeetalla seikkailu riittää.

– En lähtisi missään tapauksessa, vaikka ilmaiseksi pääsisin. Täällä luonnon keskellä on hyvä, nimimerkki Mia kiteytti.

Lue myös:

    Uusimmat