Autovaras järkyttyi kurkattuaan pöllimänsä Hondan takapenkille – ajoi takaisin rikospaikalle ja uhkasi soittaa poliisit
Vaikka autovarkaus on ehdottoman tuomittava rikos, oli tällä varkaalla kuitenkin tietyllä tavalla sydän paikallaan.
Kun autovaras jää kiinni tekosistaan, on ihan ymmärrettävää, että paikalle halutaan kutsua poliisi. Harvemmin homma menee kuitenkaan niin päin, että varas on se, joka olisi valmis kutsumaan virkavallan paikalle.
Näin kuitenkin tapahtui lauantaiaamuna Oregonissa, Yhdysvalloissa.
Kaupan ulko-oven eteen pysäköidyn ja käynnissä olleen Hondan bongannut mies luuli elämänsä tilaisuuden koittaneen, hyppäsi autoon ja ajoi pois paikalta.
Hän kuitenkin kauhistui huomattuaan, että takapenkillä istuikin 4-vuotias lapsi. Lapsen äiti oli pysäköinyt auton aivan pikkukaupan oven ja jättänyt kiesin käyntiin lapsen istuessa takapenkillä. Äiti itse oli kaupassa sisällä vain muutaman metrin päässä autostaan.
Tajuttuaan tilanteen, autovaras palasi välittömästi takaisin parkkipaikalle, antoi lapsen ulos kaupasta tulleelle äidille ja rähjäsi tälle tämän toiminnasta uhaten soittaa poliisille, kunnes hyppäsi takaisin juuri varastamaansa autoon ja ajoi pois paikalta.
Erikoista kyllä, viranomaiset kertoivat olevansa kiitollisia miehen toiminnasta, mutta lisäsivät toki etsivänsä vuosimallin 2013 hopeista Honda Pilotia.
Lähteet: Oregon Live, Insider
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää