Autotalo Laakkonen on myyty Ruotsiin – Reino Laakkonen, 27, joutui vuoden 1960 avajaisten jälkeen kovan paikan eteen

Ruotsalaisyhtiö ostaa Laakkosen kaikki autoliiketoiminnot.

Ruotsalainen Hedin Mobility Group ja Kauppahuone Laakkonen ovat sopineet yrityskaupasta, jossa kaikki Veljekset Laakkosen ja Bavaria Laakkosen osakkeet siirtyvät Suomeen perustetulle Hedin Mobility Groupin tytäryhtiölle Hedin Automotivelle.

Yrityskaupassa omistajaa vaihtavat kaikki Laakkosen autoliiketoiminnot, kuten uusien ja vaihtoautojen myynti, huolto- ja varaosapalvelut sekä vauriokorjaamot. Kauppa, jonka summaa ei ole kerrottu julkisuuteen, on tarkoitus saada maaliin toukokuun loppuun mennessä.

Laakkosen tiedotteen mukaan konsernin kaikki 855 työntekijää jatkavat uuden omistajan palveluksessa nykyisissä tehtävissään.

Suomen suurimpia autoketjuja

Laakkonen toimii Suomessa 15 eri kaupungissa, ja sillä on yhteensä 21 toimipistettä. Se myy vuosittain noin 25 000 autoa, joista uusien autojen osuus on noin 10 000.

Laakkosen liikevaihto oli viime vuonna 615 miljoonaa euroa, Hedin Mobility Groupin 2,8 miljardia. Ruotsalaiskonserni työllistää yli 5 000 henkilöä 12 maassa ja yli 200 toimipisteessä, ja se myi viime vuonna yli 125 000 autoa.

Tällä hetkellä Veljekset Laakkonen myy Fordia, Mazdaa, Nissania, Opelia, Skodaa ja Subarua. Bavaria Laakkonen puolestaan on Suomen suurin BMW-jälleenmyyjä sekä Suomen ainoa Mini-jälleenmyyjä.

Artikkeli jatkuu videon alla.

Eteläpohjalainen autokauppias joutui ammattihuijarin uhriksi - näin hän onnistui saamaan melkein koko saaliin takaisin:"Kyllä siinä häkki heilahti" 6:01
KATSO MYÖS: Alahärmäläinen autokauppias Ville Heikkilä joutui ammattihuijarin uhriksi, mutta lähes koko saalis onnistuttiin saamaan takaisin. Hän kertoi harvinaisesta tapauksesta MTV Uutisille vuonna 2021.

Yli 60 vuoden historia

Hedin Mobility Groupin omistaja ja toimitusjohtaja Anders Hedin hehkuttaa yrityskauppaa Laakkosen tiedotteessa.

– Laakkonen on johtava autoalan yritys, joka monipuolistaa liiketoimintakokonaisuuttamme ja vahvistaa markkina-asemaamme. Luomme yhdessä toiminnalle entistä vankemman, brändilähtöisemmän ja tehokkaamman perustan, jolle voimme rakentaa tulevaisuuden autokauppaa Suomessa, Hedin sanoo.

Kauppahuone Laakkosen hallituksen puheenjohtaja Reetta Laakkonen pitää tärkeänä, että perheyhtiön tarina jatkuu toisen perheyhtiön kanssa.

– Haluamme sydämellisesti kiittää kaikkia entisiä ja nykyisiä työntekijöitämme yhteisestä yli 60 vuoden mittaisesta matkasta, Laakkonen kiittelee.

Avajaisten jälkeen ilo loppui lyhyeen

Yhtiön ensimmäinen autoliike avattiin Joensuussa heinäkuussa 1960. Yhtiön ensimmäinen toimitusjohtaja Tauno Laakkonen kuitenkin menehtyi vain muutama päivä avajaisten jälkeen 64-vuotiaana.

Yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi nousi hänen tuolloin vasta 27-vuotias poikansa Reino.

Laakkonen myi alkuvuosina Hillman-, Humber- sekä Sunbeam-henkilöautoja sekä Commer-pakettiautoja.

Lähteet: Laakkosen tiedote, Laakkosen verkkosivut

Lue myös:

    Uusimmat