Suomessa bensiinin ja dieselin pumppuhinnat ovat nousseet rajusti sen jälkeen, kun Venäjä helmikuun lopulla aloitti laajan hyökkäyssodan Ukrainassa.
Vielä vuoden alussa hinnat pyörivät alle kahdessa eurossa litralta, mutta perjantaina 95E-bensiinistä sai jo maksaa keskimäärin 2,52 euroa ja dieselistä 2,31 euroa litralta Polttoaine.net-sivuston tietojen mukaan.
Kesällä bensiini on tyypillisesti vielä kallistunut kysynnän kasvaessa. Energia-asioihin perehtynyt Aalto-yliopiston teknillisen fysiikan professori Peter Lund jopa ennakoi Ylellä, että bensan hinta voi kohta alkaa kolmosella.
Lue myös: Katso lista: Suomi pitää EU:n kärkisijaa polttoaineiden hinnassa – osasyy piilee kilpailun puutteessa
Nordean ekonomisti Juho Kostiainen arvioi STT:lle, että bensan ja dieselin hinnat pysyvät lähikuukausina korkealla.
– Nousevatko tai laskevatko hinnat vähän nykyisestä, sitä on vaikea ennakoida. Mutta arvio on, että polttoaineiden hinnat pysyvät ainakin tämän vuoden melko korkealla tasolla. Voi sanoa, että yli kahdessa eurossa.
Myös dollarin vahvistuminen vaikuttaa
Polttoaineiden hintoja on puskenut ylöspäin ennen muuta raakaöljyn hinnan kohoaminen maailmanmarkkinoilla, kun länsimaat pyrkivät irtautumaan venäläisestä öljystä.
Brent-laadun raakaöljy maksoi perjantaina noin 120 dollaria barrelilta, kun hinta vuoden alussa oli noin 80 dollaria.
Öljyn hinnannousun ohella Kostiainen nostaa esiin muuta kaksi syytä bensan ja dieselin kallistumiseen.
Ensinnäkin dollarin kurssi on vahvistunut reippaasti euroon nähden. Öljykauppaa käydään dollareissa, joten öljyn hinta on noussut erityisen voimakkaasti euroissa laskettuna.