Australiassa etsitään satoja risteilymatkustajia, joilla saattaa olla koronavirus – "Kyllähän tämä huolta aiheuttaa"

Australiassa etsitään kuumeisesti satoja risteilymatkustajia, jotka päästettiin lähtemään Sydneyhin palanneesta Ruby Princess -aluksesta. Alus oli matkalla Sydneystä Uuteen-Seelantiin, kun osa matkustajista sairastui. Myöhemmin kolmella matkustajalla ja yhdellä miehistön jäsenellä todettiin koronavirus.

Uuden Etelä-Walesin osavaltion viranomaiset pitivät ennen testitulosten valmistumista riskiä vähäisenä ja antoivat matkustajien lähteä aluksesta. Viranomaisilla on kuitenkin heidän yhteystietonsa.

– Kyllähän tämä huolta aiheuttaa. On mahdollista, vaikkakaan ei varmaa, että aluksella on muitakin matkustajia, joilla on koronavirus. Yritämme kaikin voimin tavoittaa heidät, sanoi osavaltion terveysministeri Brad Hazzard.

Ulkomailta palanneiden tai koronavirukselle altistuneiden olisi jäätävä kotikaranteeniin kahdeksi viikoksi.

Ruby Princess ja sen 1 100 hengen miehistö, mukaan lukien sairastunut miehistön jäsen, on parhaillaan merellä Sydneyn ulkopuolella. Hazzardin mukaan aluksen omistava varustamo miettii parhaillaan jatkotoimia.


Lue myös:

    Uusimmat