Australiassa äänestetään tänään parlamenttivaaleissa, joissa ilmastonmuutos on noussut kampanjoinnin polttavaksi puheenaiheeksi. Perinteisesti Australian vaalikeskustelua on hallinnut talous ja etenkin verotusta koskevat linjaukset, mutta poikkeuksellisen kuuman ja kuivan vuoden jälkeen myös ilmastopolitiikasta on tullut keskeinen vaaliteema.
Kyselyjen perusteella vaaleista on tulossa tiukat, sillä oppositiossa olevan työväenpuolueen etumatka on kaventunut vaalipäivän lähestyessä. Viimeisissä kyselyissä työväenpuolue saa 51 prosentin kannatuksen, kun hallituksessa istuvia konservatiiveja kannattaa 49 prosenttia vastaajista.
– Tästä tulee tiukin vaali, mitä olemme nähneet moneen, moneen vuoteen, ennakoi pääministeri Scott Morrison pitäessään viimeistä kampanjapuhettaan Queenslandin osavaltiossa.
Keskustavasemmistolainen työväenpuolue on esittänyt hallitusta kunnianhimoisempia päästövähennyksiä ja kohdistanut enemmän huomiota uusiutuvaan energiaan, mutta puolue on hallituksen tavoin huolissaan siitä, miten muutokset vaikuttavat paljon hiiltä käyttävään maan teollisuuteen.
Etenkin maanviljelijät ovat kärsineet kuluneen vuoden kuivuudesta ja vaativat poliitikoilta toimia kotimaisen ruoantuotannon turvaamiseksi.
Äänestäminen on pakollista - uurnilla kävijöille tarjoillaan "demokratiamakkaroita"
Australiassa äänestäminen on pakollista, mikä on johtanut korkeaan äänestysprosenttiin. Viime vaaleissa äänestysaktiivisuus oli 95 prosenttia.
Asiantuntijoiden mukaan äänestyspakko heijastuu esimerkiksi siihen, että puolueilla ei ole kannustimia valita karismaattisia johtajia. Kyselyissä puoluejohtajat saavat perinteisesti kehnoja arvosanoja äänestäjiltä. Tyytymättömyyteen vaikuttaa osaltaan se, että puolueet ovat ajautuneet sisäisiin valtataisteluihin ja savustaneet toistuvasti omiaan ulos pääministerin paikalta.
