F1 on esitellyt ensi kaudeksi ennätyksellisen pitkän, 23 osakilpailusta koostuvan kalenterin. FIAn puheenjohtaja Jean Todt kuitenkin varoittaa, ettei kaudesta todennäköisesti ole tulossa aivan tavallista.
LUE MYÖS: Maranellossa yritetään tehdä talven aikana ihme – sisäpiiriläisen paljastus: Alfa Romeo ja Haas eivät osta Ferrari-pomon puheita
LUE MYÖS: Arvostettu sivusto rankkasi kaikki Sauberin F1-kuljettajat: Kimi Räikkönen ei mahtunut edes kärkikolmikkoon
Autosport uutisoi maanantaina, että kauden 2021 avausosakilpailu Australiassa on vaarassa koronatilanteen vuoksi. Tarkoituksena on tässä vaiheessa siirtää Australian GP:tä myöhemmäksi. Kilpailu on alkuperäisen suunnitelman mukaan määrä ajaa 21. maaliskuuta.
Mikäli Australian GP:tä ei päästä ajamaan omalla paikallaan, mahdollista on, että kausi voisi alkaa viikkoa myöhemmin Bahrainista, missä ajettiin viime kauden lopulla kaksikin osakilpailua.
Todt huomauttaa, että pandemian ollessa yhä voimissaan odotettavissa on muitakin kalenterimuutoksia – eikä vain F1:ssä.
– Tämä ei valitettavasti ole ohi. Aloitamme taas puhtaalta paperilta. Luvassa on erilaisia sulkuja ja eristyksiä, virus on yhä keskuudessamme. Edistystä on tapahtunut. Odotamme lääkettä, joka on hyväksi kaikille, Todt sanoi Motorsportin mukaan.

