Australialaisnainen syytteessä yrityksestä hukuttaa poikansa – toinen lapsi katosi välikohtauksen aikana jäljettömiin

Naista syytetään lapsensa murhan yrityksestä Australiassa. Oikeudessa naisen on väitetty yrittäneen hukuttaa lapsiaan Murray-jokeen saarivaltion eteläisessä osassa. Tapauksesta kertoo The Daily Telegraph -lehti.

Lasten äiti oli lehden mukaan hakenut 9- ja 5-vuotiaat lapsensa näiden isovanhempien luota, missä lapset olivat olleet hoidossa yli vuoden ajan.

Bendigon kaupungin käräjäoikeudessa on selvinnyt, että nainen oli vienyt lapset Murray-joen rannalla sijaitsevalle tontille ja vaatinut heistä vanhempaa kahlaamaan veteen. Poliisin mukaan nainen oli yrittänyt hukuttaa poikaa.

Nuoremman lapsen huuto oli kuitenkin vienyt naisen huomion ja vanhempi poika oli päässyt pakenemaan tilanteesta.

Kun vanhempi poika juoksi joen rantaa pitkin, paikalle sattunut koira hyökkäsi tämän kimppuun ja raateli tätä pahoin. Pian koira kuitenkin vaihtoi kohdettaan ja hyppäsi vuorostaan naisen päälle.

Nuorempi lapsista katosi tapahtumien tuoksinassa, eikä häntä ole löydetty kymmeniä poliiseja työllistäneistä etsinnöistä huolimatta. 

Nainen on saanut syytteen murhan yrityksesta ja joutuu oikeuden eteen lauantaina, Daily Telegraph kertoo. Vanhempi lapsista on toimitettu sairaalaan toipumaan vammoistaan.

Lue myös:

    Uusimmat