Australialaisen hengenpelastajan mielipide Suomesta: "Kuin asuisi eri planeetalla"
Voisi luulla, että toimintaan tottunut australialainen hengenpelastaja ei viihdy kauaa Suomessa, mutta Keiran Quartly nauttii leppoisasta meiningistä. Yhtä asiaa hän kuitenkin kaipaa kotimaastaan.
Suomenkin televisiossa pyörivä reality-sarja Rantavahdit (Bondi Rescue) antaa hyvän kuvan hengenpelastajien työstä Australiassa: rajuja virtauksia, isoja aaltoja, vaikeita pelastustehtäviä, kuumuudesta ja alkoholista kuivuvia turisteja, vaarallisia eläimiä ja niin edelleen.
Australialaiselle Keiran Quartlylle tämä kaikki on tuttua. Hän työskenteli kotikaupunkinsa kuuluisalla Bondi Beachilla vuosia ennen kuin päätti muuttaa Suomeen kesäksi.
Alunperin hän tuli Suomeen työharjoitteluun ja sanoo rakastuneensa suomalaiseen luontoon ja vaeltamiseen.
Työ on täällä sama, mutta kaikki muu erilaista. Lauttasaaren uimarannalla Helsingissä on torstaina aamupäivällä lähes autiota. Muutama lapsi rakentaa hiekkalinnaa, eikä moni uskaltaudu 16 asteiseen veteen.
– Tosi rentoa, pidän tästä paljon. Tänään meillä on Lauttasaaressa vain yksi uimari, ja hän näyttää tietävän, mitä tekee, 30-vuotias Quartly kertoo päivästään.
Työtehtävät vähissä
Hänelle ei ole ollut tänä kesänä yhtään pelastustehtävää. Aika kuluu rannalla makoilijoiden ja työkavereiden kanssa jutellen. Heillä on tapana naureskella hyväntahtoisesti, kun Quartly harjoittelee suomea.
Seuraa pitää myös rannoilla viihtyvä jokakesäinen tunkeilija.
– Jos rannalla ei ole ketään, juttelen valkoposkihanhien kanssa. Niitä pitää myös hätistellä, sillä hanhilla ei ole lupaa tulla rannalle, Quartly naurahtaa.
Kuuma kesä kelpaisi
Aurinko, pilvetön taivas, lämpö. Niitä ei ole harvinaisen kylmänä alkukesänä Suomessa juuri koettu. Kotimaansa helteisiin tottunut australialainen sanoo kaipaavansa kuumuutta.
– Joka kerta, kun näen auringon paistavan, toivon, että helteet tulevat. Muutama viikko sitten oli kuuma viikonloppu, ja ajattelin, että siitä se kesä alkaa. Mutta se ei ole vieläkään tullut.
– Olen oppinut, että suomalaisiin sääennusteisiin ei kannata luottaa. Katson lähetyksen ja varaudun juuri päinvastaiseen.
Alun perin rantaleijona kävi Suomessa kesäisin, mutta nyt hänellä on tarkoitus muuttaa pohjoiseen maahan pysyvästi. Mies vaikuttaa aidosti innostuneelta puhuessaan Suomesta.
– Täällä on pitkät päivät ja aivan erilainen luonto kuin Australiassa. Rakastan sitä. On aivan kuin asuisi eri planeetalla, Quartly hymyilee.
Uusimmat
-
01:00
Suomen luontotavoitteiden ja nykytoimien välillä ammottava kuilu
-
00:02
Hypo ennustaa: Asuntojen hinnat kääntyvät ensi vuonna nousuun – taustalla ennätyksellinen väestönkasvu
-
23:37
Euroopan parlamentti: Kaikkien uusien rakennusten tulee olla päästöttömiä vuodesta 2030 alkaen
-
23:28
EU yritti taivutella Kiinaa käyttämään vaikutusvaltaansa Venäjään, kertoo Eurooppa-kirjeenvaihtaja
-
22:53
Kihelmöivät lukemat – Arnold Schwarzenegger löi pöytään armoitettua faktaa
-
22:22
Azerbaidzhan ja Armenia vaihtavat sotavankeja – haluavat normalisoida suhteensa
-
22:11
Bidenilta kovaa tylytystä Ukrainan apupaketin estäneille republikaaneille: "Leikkivät uskaliasta leikkiä"
-
22:09
Ville Mäkipelto kertoo sarjamurhaajista, Raamatusta ja pilvenpolttelusta Linnan juhlissa miljoonayleisölle
-
22:01
Lähteet: Britney Spearsin isän jalka amputoitiin
-
21:54
ManU-manageri Erik ten Hagilta tyly kommentti hyllytetystä tähtipelaajasta
-
21:47
Pohjois-Amerikassa säkenöivä Brad Lambert kolkuttelee jo NHL:n portteja – "Tiedän, kuinka vaikeaa sinne on päästä"
-
21:45
Politiikan toimittaja: SAK:n vaatimusten läpimeno olisi "joulun ihme"
-
21:08
Oulun kaupunginjohtaja jättää tehtävänsä – ei vastannut "odotuksia johtajuudesta"
-
21:01
Pirkka-Pekka Petelius muisteli koskettavasti Pedro Hietasta: "Olet aurinko"
-
20:52
MTV:n tiedot: Suomi on varautunut jopa kymmenien tuhansien laittomien maahantulijoiden varalle
-
20:52
Rautjärvellä kadonnut löytyi kuolleena avannosta autoineen
-
20:31
F1:ssä todella kiusallinen tapaus – FIA lopetti nopeasti Toto ja Susie Wolffin tutkinnan
-
20:29
Jennifer pudotti kymmeniä kiloja yhden päätöksen ansiosta
-
20:22
Juhani vangitsee lumihiutaleet tavallisella pokkarilla – katso upeat kuvat!
-
20:21
Insinööriliitto valmis muihinkin painostustoimiin – näin kommentoi puheenjohtaja
-
Lataa lisää