Visualisointien mukaan se oli sikarinmuotoinen. Se pyyhälsi vauhdilla meidänkin kosmisten kotikulmiemme ohi. Oumuamuan saama nimi viittaa mystiseen ulkopuoliseen tunkeutujaan. Avaruuden kappaleelle näyttää kuitenkin olevan ufoja ja ihmisälyä kirkkaampia olioita maanläheisempi selitys.
Vuonna 2017 jotain outoa kulki noin 25 kilometrin sekuntinopeudella aurinkokuntamme halki. Se havaittiin Maassa vasta, kun se oli jo ohittanut meidät.
Tarinat vieraista sivilisaatioista ovat kiehtovia – tai älyttömiä – mutta ne ovat ainakin toistaiseksi nimenomaan tarinoita, vaikka pitkälle koulutettukin henkilö voi aiheesta joskus innostua.
Yhdysvaltalaisessa Harvardin huippuyliopistossa tähtitieteilijänä toimiva Avi Loeb jopa väittää suhteellisen tuoreessa kirjassaan, että Oumuamua oli vieraan sivilisaation avaruusalus, ja että meidän kaikkien pitäisi kyetä ajattelemaan asioita vähemmän nurkkakuntaisemmin.
Lue myös: Harvardin huipputähtitieteilijä seisoo väitteensä takana: Muukalaisten laite vieraili aurinkokunnassamme kolme vuotta sitten
Mikä ihme oli avaruudessa viilettävä "Tiedustelija"?
Taivaankappaleen saama nimi on havaijin kieltä, ja tarkoittaa viestinviejää tai tiedustelijaa. Kielivalinta johtuu siitä, että Oumuamua ensimmäisenä havaittiin havaijilaisella teleskoopilla Mauin saarella.
Ufojutuissa lentävien lautasten keskeinen muoto on pyöreys. Miksi Oumuamuasta ryhdyttiin levittämään sikaria muistuttavia havainnekuvia? Mauilla tähtitieteilijät päättelivät sen muotoa kappaleen vaihtelevasta kirkkaudesta.
Avi Loebin vaateista huolimatta meidän ehkä yhä pitää ajatella suhteellisen mielikuvituksettomasti, ja tähän ilonpilaajiksi ilmoittautuvat kaksi tähtitieteilijää yhdysvaltalaisesta Arizonan yliopistosta, Alan Jackson ja Steven Desch.
"Todennäköisesti ratkaistu", New York Times käyttää määritelmää Oumuamuan arvoituksesta.
Kaksikon mukaan Oumuamua on pala ”eksoplutoa”. Toisin sanoen toiseen tähtikuntaan kuuluneen nuoren plutomaisen kääpiöplaneetan kappale. Oumuamuan olisi irrottanut tähteään kiertäneestä eksoplutosta asteroidin törmäys siihen puolisen miljardia vuotta sitten.
– Tätä ennen meillä ei ole ollut keinoa tietää, onko muissa aurinkokunnissa plutomaisia planeettoja, mutta nyt olemme nähneet sellaisesta irronneen palasen ohittavan Maan, Desch sanoo lehdelle.
Lue myös: Harvardin huipputähtitieteilijä puolustaa hurjaa väitettään: Aurinkokunnassamme on ulkoavaruudesta lähetetty luotain, joka tarkkailee Maata
Punersi kuin Pluto
Plutomaisuuteen viittaa myös väri. Oumuamuan punertava sävytys sopii kuin nenä päähän meidän Plutossamme olevan jään punaisuuden kanssa. Pluton pinnassa on typpijäätä, mistä sen kirkkaus johtuu, ja typpijääpintaisekssi päätellyn Oumuamuan kirkkaus oli samaa tasoa, arizonalaiskaksikko arvioi.
Oumuamua on hämmentänyt myös siksi, ettei se aluksi osoittautunut komeetaksi, koska sillä ei ollut minkäänlaista pyrstöä tai kaasumaista pilveä. Niinpä sitä on arvioitu myös asteroidiksi (ufon lisäksi).
Jakcson ja Desch myös muovasivat Oumuamuaa uuteen muotoon, enemmänkin voileipäkeksin tai kuivuneen lehmänlantapaakun näköiseksi.
Oumuamuan arvioidaan saapuneen aurinkokuntaamme noin vuonna 1995 – tuolloin Suomi liittyi EU:hun, mutta Oumuamualla ei tiedetä olevan tämän kanssa mitään tekemistä - ja menettäneensä meille kylään tullessaan jo puolet alkuperäisestä massastaan.
"Ehkä meitä lykästi"
Aurinkoa kiertäessään se vielä suli lisää, ja siitä olisi jäljellä enää kymmenisen prosenttia siirtyessään tähtienväliseen avaruuteen, tutkijat arvioivat.
– Ehkä meitä hieman lykästi, että saimme nähdä tällaisen, mutta ei kyse ole mistään onnenkantamoisesta. Tällaisia kappaleita saapuu aurinkokuntaamme usein, Desch toteaa.
Vaan ken tietää. Tämänkertainen totuus viuhuu tuolla jossain jo hyvin hyvin kaukana meistä.
– Kun pitää mielessä nyrkkisäännön, että 99 prosenttia omista hienoista ideoista eivät toimikaan, niin kannattaa laittaa vedonlöyntirahansa siihen, että Oumuamuan outojen ominaisuuksien kaltaista kappaletta ei enää koskaan havaita, sanoo Oumuamuaa tutkinut yhdysvaltalaisen Yalen yliopiston tähtitieteilijä Gregory Laughlin.
Tästä huolimatta Telluksellamme ulkopuolisen älyllisen tai muunkaltaisen elämän etsiminen maailmankaikkeudessa jatkuu.