Asuntomessukohteen katolla kukkii ketoniitty – uskomaton elämys keskellä urbaania maisemaa
Asuntomessujen yhdessä vehreimmistä kohteissa hyödynnetään myös rakennuksen viides julkisivu eli katto.
Vehreä niitty, pala suomalaista kansallismaisemaa, kukkii Vantaan Kivistössä kahden vierekkäisen omakotitalon katoilla. Ketoviherkatot ovat Helsingin yliopiston viherkattoja tutkivan Viides ulottuvuus - tutkimusohjelman tutkimuskohteita.
Ketoviherkatot koostuvat elävästä, luonnonmukaisesta ja hoitovapaasta ketokasvillisuudesta. Vehreä katto sitoo sadevettä, vähentää ympäristön meluisuutta sekä luo elinympäristöjä uhanalaisiakin kasveja ja hyönteisiä varten.
Ketoniityillä kukkivat muun muassa apilat ja päivänkakkarat.
– Ketoniityn alla on vain kymmenen senttimetriä maa-ainesta, kertoo viherkattoasiantuntija Taina Suonio.
Viherkatoilla edistetään luonnon monimuotoisuutta kaupunkimaisemassa
Ketokattojen suunnittelija Suonio kertoo nimenneensä katot Kööpenhaminaksi ja New Yorkiksi. Suurkaupungeissa vehreitä kattoja onkin käytetty jo pitkään.
Miksi viherkattoja halutaan enemmän myös suomalaiseen kaupunkimaisemaan? Urbaanissa maisemassa viherkatteilla lisätään ympäristön viihtyisyyttä ja esteettisyyttä. Kaupunkiolosuhteissa viherkatot ovat myös keino vähentää ympäristöhaittoja, kuten tulvapussipulsseja ja kaupunkirakenteen kuumenemista.
Asuntomessukohteissa seurataan suomalaisten ketokasvien selviytymistä katolla. Lisäksi tutkitaan osin kierrätysmateriaalista valmistetun kasvualustan toimivuutta.
Lähde: Vantaan Asuntomessujen lehdistöpäivä
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää