Asumistuki uusiksi, päivähoitomaksut samoin – tätä EK:n kannustinloukku-uudistus tarkoittaisi

Tätä EK:n kannustinloukku-uudistus tarkoittaisi 10:00

Elinkeinoelämän keskusliitto EK esitteli keskiviikkona oman mallinsa siitä, kuinka kannustinloukkuja purkamalla työnteosta voidaan saada kannattavampaa. EK:n johtava asiantuntija Vesa Rantahalvari kertoi mallista MTV3:n Huomenta Suomessa torstaina.

Kannustinloukulla tarkoitetaan tilannetta, jossa työn vastaanottaminen leikkaisi asumistukea tai muita etuuksia siinä määrin, ettei työn vastaanottaminen tunnu mielekkäältä.

EK paneutuu tähän ongelmaan esityksessään.

– Työnteosta pitää saada nykyistä kannattavampaa. Se, että työnteko ei ole kaikissa tapauksissa kannattavaa, johtuu neljästä asiasta: verotuksesta, päivähoitomaksuista, asumisen tukemisesta ja asumisen kohtuuttoman kalliista hinnoista erityisesti kasvukeskuksissa. Tämä meidän mallimme lähtee liikkeelle siitä, että kaikkiin näihin neljään asiaan puututaan, Rantahalvari sanoo.

– Verotuksen keventäminen toteutetaan mahdollisimman fiksulla tavalla, eli käytetään yhtenä keinona työtulovähennystä. Päivähoitomaksuja ylipäätään alennetaan, ja pienennetään työtulojen kasvun vaikutusta päivähoitomaksun nousuun. Asumistuen osalta tehdään sama juttu kuin päivähoidossa, eli pienennetään työtulojen nousun vaikutusta asumistuen pienentymiseen, sekä myös tarkistetaan asumistuen tasoa.

– Viimeisenä, kysymys asumisen hinnasta on se, että tähän valtakuntaan pitää saada lisää asuntoja. Niitä saadaan muun muassa sillä, että kaavoitetaan lisää asuntorakentamiselle, helpotetaan kaavamääräyksiä ja mahdollistetaan sijoittajille nykyistä houkuttelevampi mahdollisuus sijoittaa asuntoihin.

EK laskisi asumistuen yleistä tasoa, mutta muokkaisi sitä samalla niin, että työn tekeminen ei laskisi henkilön asumistukea suhteellisesti niin paljon kuin nykyään. Päivähoitomaksuja EK keventäisi, jolloin työn tekemisestä tulisi vanhemmille suhteellisesti kannattavampaa. Katso Rantahalvarin haastattelu kokonaisuudessaan videolta!

Lue myös:

    Uusimmat