Professori tyrmää EK:n ehdotuksen heikentää asumistukea: ”Erittäin epäoikeudenmukainen esitys”

Elinkeinoelämän keskusliitto EK ehdotti tänään korkeimpien päivähoitomaksujen leikkaamista ja asumistuen pienentämistä työllisyyden parantamiseksi. Sosiaalipolitiikan professori tyrmää ajatuksen erittäin epäoikeudenmukaisena.

EK:n mukaan asumistuessa tulisi suosia nykyistä enemmän työtuloja saavua palkansaajia. Lisäksi liitto ehdottaa asumiskulujen omavastuun palauttamista toimeentulotuen saamiseen.

Sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamon mielestä ehdotukset kuulostavat varsin epäreiluilta pienituloisille.

– Asumistuki on erittäin tärkeä tuki kaikkien pienituloisimmille. Aikaisemmin meillä oli käytössä toimeentulotuen omavastuu, mikä oli surullinen ja aika julmakin kokeilu. Kuviteltiin, että ihmiset hakeutuisivat halvempiin asuntoihin, mutta tosiasiassa niitä ei ollut, ja toimeentulotuen saajat joutuivat tinkimään ruuasta ja vaatteista, Hiilamo sanoo.

– Se oli epäoikeudenmukainen järjestelmä. Tuntuu julmalta, että ehdotetaan siihen paluuta.

Asuminen jo nyt kallista pienituloisille

EK:n mukaan päivähoitomaksujen pienentämisellä edistettäisiin työllisyyttä, kun kotona lapsia hoitavat äidit palaisivat työelämään. Jos äitejä haluttaisiin kannustaa kotoa töihin, tulisi Hiilamon mukaan tehdä muutoksia kotihoidontukeen eikä päivähoitomaksuihin.

Hiilamo kertoo sinänsä kannattavansa kohtuullisia päivähoitomaksuja, mutta köyhimpien asumistuen leikkaamista hän pitää erittäin epäoikeudenmukaisena esityksenä.

Pienituloisten ongelmana on jo valmiiksi asumisen kallis hinta.

– Asumistukea joudutaan usein täydentämään toimeentulotuella. Jos asumistukea heikennettäisiin, olisi työn perässä pääkaupunkiseudulle muuttaminen entistä vaikeampaa. Siinä mielessä asumistuki on kyllä tärkeä.

Lue myös:

    Uusimmat