Remontoitavan rakennuksen suojapressut syttyivät tuleen Helsingin Kalliossa – pelastuslaitos esti palon leviämisen lähitaloihin

MTV paikalla: Asuinrakennus liekeissä Helsingin Kalliossa 2:31
MTV paikalla: Asuinrakennus liekeissä Helsingin Kalliossa.

Helsingin Kalliossa Franzeninkadun ja Kaarlenkadun kulmassa iltapäivällä syttynyt rakennuspalo aiheutti savuhaittaa lähiympäristöön. Helsingin pelastuslaitos suositteli tarvittaessa sulkemaan ilmanvaihdon ja ilmastoinnin lähialueilla.

Päivystävä palomestari Toni Kannikoski Helsingin pelastuslaitokselta kertoi, että tulipalo oli syttynyt talossa, jossa tehdään julkisivuremonttia ja samalla uusittiin kattoa.

– Huputetun talon katolla olevat suojapressut ja rakennusmateriaalia pääsi palamaan, Kannikoski sanoi STT:lle.

Alkuun palo näytti uhkaavalta myös rakennuksessa kiinni olevien naapuritalojen kannalta. Savun muodostuminen kuitenkin talttui, eikä palo pelastuslaitoksen mukaan päässyt leviämään viereisiin rakennuksiin.

Palo aiheutti myös liikennehaittaa alueella ja vaikutti joukkoliikenteeseen.

Helsingin seudun liikenne (HSL) kertoi, että Helsinginkatu ja Kallio olivat kokonaan ilman raitiovaunuliikennettä. Raitiolinjat 1, 3, 8 ja 9 ajoivat poikkeusreiteillä tulipalon vuoksi.

Helsingin pelastuslaitos kertoi Twitterissä palon aiheuttamasta liikennehaitasta Fleminginkadun, Kaarlenkadun ja Castreninkadun lähialueilla. Se johtui muun muassa siitä, että pelastuslaitoksen autoja oli paljon alueella.

Kohteessa on useita pelastuslaitoksen yksiköitä.

Tulipalo levittää sankkaa savua Helsingin Kalliossa – kohteessa useita pelastuslaitoksen yksiköitä 0:17
Liekit loimuavat ja tulipalosta nousee sankkaa savua Helsingin Kalliossa. (Video: Antti Ruotoistenmäki.)

Juttua päivitetty kauttaaltaan 1.3.2022 kello 18.28.

Lue myös:

    Uusimmat