Asiantuntijat: Työllisyystavoite pitkälti mahdoton – palkkaerojen kasvua ei pidä pelätä

”Hallituksen työllisyystavoite tarvitsee käänteentekeviä, mullistavia uudistuksia” 13:29

Talousasiantuntijat pitävät hallituksen asettamaa tavoitetta 72 prosentin työllisyysasteesta lähes mahdottomana saavuttaa. Nordean pääekonomisti Aki Kangasharju ja Suomen Pankin neuvontantaja Meri Obstbaum sanoivat MTV:n Huomenta Suomessa, että tavoite on erittäin haasteellinen.

Hallitus kokoontuu tällä viikolla budjettiriiheen miettimään keinoja talouden ja työllisyyden parantamiseksi ensi vuonna.

Ostbaum huomauttaa, että nykyennusteiden valossa näyttää siltä, että 72 prosentin tavoitteeseen ei päästä. Kangasharju sanoo suoraan, että tavoite ei ole realistinen.

– Kyllä tässä tarvitaan aivan käänteen tekevä mullistava uudistussetti, jotta kulmakerroin nousisi. Kyllä se tietenkin realismia on, että 72:een ei päästä, mutta se ei silti tarkoita, että pitäisi lyödä hanskat tiskiin, Kangasharju sanoi Huomenta Suomessa.

Kangasharjun mukaan työelämässä tarvittaisiin nyt rohkeita uudistuksia jatkuvien irtisanomisten sijaan.

– Ne, jotka eivät ole ekonomisteja luulevat, että tuottavuus paranee vain niin, että ihmisiä laitetaan työttömäksi, jolloin tuotanto per työpanos kasvaa, hän sanoo.

– Mutta taloustieteilijät ovat hienosti osoittaneet, että tällaiset kilpailukyvyn parantamiset ja tuottavuutta parantavat toimenpiteet lisäävät niin paljon kysyntää, että kohta sitä työtä on paljon enemmän kuin ennen ja se työ lisääntyy kaikilla.

Matalapalkka-alojen kasvu voi auttaa

Kangasharju viittaa avauksiin, jotka ovat tuoneet esiin keinoja työllisyyden parantamiseksi muutenkin kuin talouskasvun kautta. Esimerkiksi valtiovarainministeriön valtiosihteeri Martti Hetemäki on sanonut, että suomalaisten pitäisi hyväksyä palkkaerojen kasvu ja matalapalkka-alojen kasvaminen.

Myös Ostbaum katsoo, ettei matalapalkka-alojen kasvamista pitäisi pelätä.

– Matalapalkkatöillä voi olla sisääntuloväylänä työmarkkinoille iso merkitys, hän huomauttaa.

Ostbaum viittaa Saksan hyviin työllisyyslukuihin.

– Saksassa alimpien palkkojen on annettu joustaa alaspäin, millä on monen saksalaistutkimuksen mukaan ollut keskeinen rooli pitkäaikaistyttömyyden vähentämisessä. Saksassa työttömyysaste on alentunut ennätysmatalalle.

Talouden viikko ruotii lukuja 7:41

Lue myös:

    Uusimmat