Asiantuntija: Venäläiskoneen ampuminen kertoo suurvaltojen intressieroista

Turkin alas ampuma venäläiskone kertoo siitä, kuinka yhteisestä vihollisesta huolimatta suurvaltojen intressit Syyriassa eroavat merkittävästi.

Näin toteaa strategian opettaja Juha Kukkoja Maanpuolustuskorkeakoulun sotatieteen laitoksesta. Hän pitää tapausta osana selkeää jatkumoa. Turkki on jo aiemmin ilmoittanut, ettei se enää siedä ilmatilaloukkauksia. Toisaalta se ei myöskään halua, että Syyrian alueella olevia turkmeeneja pommitetaan.

Turkin tekoa hän pitää tästä huolimatta rajuna.

– Onnettomuutta on pelätty, kun auleella on paljon eri valtioiden toimintaa. On kuitenkin yllättävää, että kone ammutaan tahallisesti alas, hän toteaa.

Hänen mukaansa kaikki osapuolet ovat korostaneet, että tilanne tulisi ratkoa diplomatian keinoin.

– Halutaan, että Turkki ja Venäjä sopivat asian keskenään, niin ettei asiasta tule Naton ja Venäjän välistä kiistaa. Tilannetta ei haluta kärjistää, hän arvioi.

Hän uskoo Venäjän valmistautuneen tappioihin Syyriassa.

– Venäjä lähti alueelle sotimaan. Tärkeää sille kuitenkin on, etteivät esimerkiksi sen joukot päädy äärijoukkojen käsiin ja joudu näin esimerkiksi propaganda-aseiksi.

Sotilasasiantuntijan mukaan Turkin teko oli raju toimi 2:57

Lue myös:

    Uusimmat