Asiantuntija oikeudessa: ”Vilja Eerikan suojelu oli hyllyvällä suolla”

- Ei vaan selvitetty, sosiaalineuvos Eine Heikkinen valvirasta kuvasi lastensuojeluviranomaisten toimintaa Vilja Eerikan tapauksessa.

Heikkistä kuultiin Helsingin käräjäoikeudessa todistajana, kun Vilja Eerikan tapauksen viranomaishaaran käsittely jatkui keskiviikkona.

Isä ja äitipuoli murhasivat 8-vuotiaan tytön äitienpäivänä 2012. Oikeudenkäynnissä syytetään yhtätoista virkamiestä Vilja Eerikan suojelun laiminlyönnistä.

Heikkinen oli salissa syyttäjän todistajana selostamassa valviran tapauksesta tekemää lausuntoa.

"Selvitys puuttui"

Hänen käsityksensä tapauksesta oli se, että tehtäviä laiminlyötiin.

- Olisi pitänyt jo heinäkuussa 2010 tehdä kunnon olosuhdeselvitys. Perheen asioissa oli jo tuolloin epäselvyyksiä.

Syksyllä 2011 tilanne vain vaikeutui. Koulu ja naapurit raportoivat mustelmista ja Vilja Eerikan juoksuttamisesta.

- Pahoinpitelyn merkit olisi pitänyt selvittää. Olivatko ne todella jalkapallosta tai sählystä? Lapselle olisi pitänyt saada joku paikka, jossa hän olisi voinut kertoa asioistaan.

- Sekä terveydenhoitajalla että koululääkärillä oli epäilyjä pahoinpitelyistä, mutta yhtään lastensuojeluilmoitusta ei tehty.

"Hyllyvä suo"

Heikkisen mukaan koko Vilja Eerikan lastensuojelun ”perusta perustui hyllyvälle suolle”. Syynä oli se, että taustoja ei selvitetty riittävästi. Siksi korjaaminenkin oli mahdotonta.

Tästä esimerkkinä on se, että äitipuolen todellista henkilöllisyyttä ei saatu selville kahdessa vuodessa.

Heikkisen mukaan myös poliisille olisi pitänyt tehdä tutkintapyyntö.

Sosiaalineuvos arvosteli myös lapsen palauttamista keväällä 2012 tukikeskuksesta kotiin, koska epäselvyydet olivat edelleen olemassa.

Kevään kahden lastensuojeluilmoituksen perusteella olisi pitänyt selvittää tarve kiireelliseen lastensuojeluun.

Muutamaa päivää ennen lapsen murhaa tulleesta lastensuojeluilmoituksesta Heikkinen totesi lapsen tilanteen vakavasti vaarantuneen.

- Tässä oli kaikki huolenaiheet, jotka olisivat olleet kiireellisen sijoituksen edellytyksenä.

Lue myös:

    Uusimmat