Vilja Eerikaa ei saa unohtaa

”Vilja Eerika vaikutti kuolemalla enemmän kuin mihin hän olisi eläessään ikinä kyennyt lapsuutensa antamista lähtökohdista”, poliisi sanoi oikeustalon kahvilassa muutama kuukausi sitten.

Ajatus tuntui väärältä ja vaikealta hyväksyä. Vasta 8-vuotiaalla lapsella oli tietysti mahdollisuudet vaikka mihin, mutta poliisi oli kokonaiskuvassa oikeassa. Vauvasta alkaen lastensuojelun asiakkaana ollut Vilja Eerika sai elämän lotossa seitsemän väärin. Yksikään lisänumero ei edes osunut. Ei ollut edes lähellä.

Silti hänen muistonsa on äärimmäisen tärkeä. Äitienpäivänä 2012 tapahtuneen ylijulman murhan uhriksi joutuneen 8-vuotiaan lapsen tapaus paljasti lastensuojelun surkean epäonnistumisen.

Lapsen kuolema oli niin väärä ja turha. Pitkään rikosjuttuja seuranneena voin jotenkin ymmärtää tapaukseen liittyvää pahuutta, mutta lastensuojelun viranomaisten laiminlyönnit olivat lähes yhtä järkyttäviä. Tämä tapaus paljasti, ettei edes yksitoista lastensuojeluilmoitusta riittänyt pelastamaan lasta.

Tammikuussa 2014 kirjoitin blogin sisäministeriön järkyttävästä raportista otsikolla: Pöyristyttävä raportti: Byrokratia estää lapsimurhien ehkäisemistä

Raportti paljasti, että lastensuojelussa virkamiehet mieluummin yleisesti vaikenivat kuin joutuisivat tilille salassa pidettävän tiedon kertomisesta toisille viranomaisille. Tätä oli ja on edelleen vaikea ymmärtää.

Helsingin käräjäoikeus antoi viime viikolla päätöksen viranomaishaarassa. Yhdeksän virkamiehen syytteet hylättiin ja kaksi tuomittiin. Silti tapaus osoitti sen, että virkamiehet voivat joutua laiminlyönneistään vastuuseen. Jutun käsittely jatkuu hovioikeudessa.

Tosin varmasti oikeudenkäyntiä tuskallisempaa jokaiselle virkamiehelle oli tietoisuus siitä, että hän olisi voinut tehdä jotain Vilja Eerikan pelastamiseksi.

Itse oikeudenkäynti kevättalvella oli piinallinen. Tunnelma syntyi, kun salissa käsiteltiin virkamiesten tekemisiä sen hetkisen tilanteen mukaan - ikään kuin lapsen tulevasta kuolemasta ei tiedettäisi, vaikka se leijui koko ajan taustalla.

Kuvaavaa jutulle oli se, että yksikään syytetyistä ei istunut salissa yhtään pidempään kuin oli pakko. Oikeudenkäynti kesti viikkoja, syytetyt olivat salissa tunteja.

Käräjäoikeus vapautti suuren osan syytetyistä pitkälti sillä perusteella, että kyse oli järjestelmän virheistä, ei ihmisten.

Vilja Eerikan piti kuolla, jotta järjestelmän vikoja syynättiin. Yksi keskeinen ongelma on se, että lastensuojelu on täysin salaista toimintaa, josta ulkopuoliset eivät saa tietoja. Kenelläkään organisaatioiden ulkopuolella - tai edes sisällä - ei ole ollut mahdollista arvioida toimiiko kokonaisuus. Vilja Eerika osoitti, ettei toiminut.

Lastensuojelusta on nyt vakuutettu, että ongelmia on korjattu, mutta salaista toiminta on edelleen. Jos ulkopuolisilla ei ole mahdollisuutta arvioida laatua, niin sisäisen pohdinnan, tarkkailun ja valvonnan pitäisi olla poikkeuksellisen uskottavaa. Ylilyöntejä voi tulla liian passiivisesta tai myös liian aktiivisesta toiminnasta.

Jos joku on osa "järjestelmää" ja näkee siinä ongelmia, niin niistä pitää puhua työkavereille, pomoille tai jopa julkisuuteen.

Ihmiset luovat järjestelmät ja muodostavat ne. Toisinaan tämä unohtuu, Vilja Eerika toivottavasti ei.