Ravitsemustieteen dosentti varoittaa kalaöljykapselien liiallisen käytön haitoista.
– Aika monet suomalaiset syövät kalaöljykapseleita. Niiden kanssa täytyy pitää pää kylmänä, ettei ala syödä ilmoitettuja enimmäismääriä enemmän. Kalaöljyissä on rasvahappoja, jotka vaikuttavat laiskistavasti verihiutaleisiin, jotka ovat veren hyytymisprosessissa keskeisiä soluja, Riitta Freese Helsingin yliopistolta kertoo.
– Esimerkiksi kirurgit ovat huomanneet, että runsaasti kalaöljyä nauttineilla voi tulla leikkauksissa komplikaatioita, koska heidän veren hyytymisensä on heikentynyt. Käytännössä komplikaatiot tarkoittavat esimerkiksi tihkuvuotoa. Eli malttia niiden kapseleiden kanssa.
Pitäisikö myös kalan syöntiä säännöstellä?
– Kalaa syömällä verihiutaleisiin vaikuttavia rasvahappoja ei nähdäkseni voi saada liikaa. Mahdollisten ympäristömyrkkyjen takia on runsaasti kalaa syövän toki hyvä käydä kurkkaamassa kalalajia mahdollisesti koskevat suositukset Eviran sivuilta.
Huomenta Suomessa kerrottiin maaliskuussa 2012, että yksi suomalainen syö vuodessa keskimäärin 76 kiloa lihaa, mutta vain noin 14 kiloa kalaa. Katso videolta, minkälaisia ideoita kalatukkuri Marko Kokkosella ja Michelin-kokki Sasu Laukkosella oli kalan hyödyntämiseksi.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää