Asiakirjaväärennökset lisääntyneet roimasti – "syynä turvapaikanhakijoiden määrä"

Löydettyjen asiakirjaväärennösten määrä Suomen merivartioston alueella kaksinkertaistui vuonna 2015 verrattuna vuotta aiempaan, kertoo merivartioston asiakirjatutkija Pekka Hiltunen. 

Väärennettyjä asiakirjoja löydettiin yhteensä noin 600 kappaletta ja kiinnijäämistapauksia oli noin 300. Myös kiinnijäämistapausten määrä kaksinkertaistui. Kiinnijäämistapauksista noin puolessa oli kyse irakilaisista asiakirjoista. 

Suomenlahden merivartioston luvut kattavat muun muassa Helsinki-Vantaan lentokentän sekä Helsingin satamat. 

Hiltusen mukaan suurin osa väärennöksistä ei ole ollut passeja vaan asiakirjoja, joilla on pyritty todistamaan esimerkiksi asuminen tietyllä sota-alueella.  

Hiltusen mukaan väärennösten lisääntyminen selittyy turvapaikanhakijamäärän kasvulla. Alkuperäiset asiakirjat on saatettu jättää tarkoituksella kotiin tai esimerkiksi Irakissa ne ovat saattaneet päätyä Isisin haltuun.  

– Kun päästään Suomeen, asiakirjat tilataan postitse tänne ja yritetään todistaa henkilöllisyyttä. Jos kaupunki, kylä tai kunta on Isisin hallussa, ei sieltä saa asiakirjoja. Jotkut voivat myös yrittää peitellä omaa aitoa identiteettiä ja teettää toiset asiakirjat ja toisen identiteetin itselleen, Hiltunen arvioi.  

Hiltusen mukaan myös ihmissalakuljettajat ovat saattaneet ottaa tulijoiden asiakirjat tai ne ovat voineet hävitä matkalla Euroopalla halki Suomeen.  

Lue myös:

    Uusimmat