Motivoitumisen työpaikalla ratkaisee merkittävästi oma asenne. Jari Hakanen työterveyslaitokselta kannustaa etsimään ensin omasta työstä mielekkyyttä ennen uran vaihtamista. Usein työpaikan vaihto kuitenkin lisää työn imua.
Omalta työpaikaltaan tulisi etsiä työn imun tunnetta ja miettiä, mihin suuntaan lähteä, jotta työ maistuisi jälleen. Joskus on kuitenkin viisasta jättää vanha taakseen ja miettiä uran vaihdosta.
– Paperityöt voi vaihtaa vanhusten parissa työskentelemiseen tai toisin päin. Jos tekee työtä, jota ei arvosta, niin siitä tuskin saa mitään irti. Työpaikan vaihtaminen lisää usein työn imun ja motivoitumisen tunnetta.
– Jos joutuu uurastamaan ja ponnistelemaan ja alkaa miettiä, mitä järkeä tässä ponnistelussa on, niin on hyvä miettiä muita vaihtoehtoja. Silloin voi vaihtaa alaa ja työpaikkaa.
Hakanen muistuttaa, ettei työpaikan vaihtaminen ole täysin vaivatonta varsinkaan vanhemmalla iällä.
– Jos on rutinoitunut omaan työhönsä ja innoton, voi koettaa suunnata intressit johonkin muuhun sen hetkisellä työpaikalla.
Kahvipöydässä jupiseminen turhaa
Hakanen peräänkuuluttaa rakentavia keskusteluja työpaikoilla. Esimiehelle tulee mennä sanomaan suoraan kasvotusten, mikä tuntuu työpaikalla uuvuttavalle, ja mitä voisi tehdä toisin.
– Kenellekään ei tule sanoa, että on huono esimies tai huono työntekijä, vaan asiaa pitäisi voida lähestyä ratkaisukeskeisesti. Yhdessä voi miettiä molempien tarpeet ja toiveet.
Esimiehen kuuluu antaa tunnustusta työntekijöille, sillä se takaa, ettei rutinoidu ja kyllästy työhönsä. Myös työntekijän täytyy uskaltaa avata suunsa.
– Kahvihuoneessa jupiseminen väärien ihmisten kanssa ei johda mihinkään, Hakanen muistuttaa.
Studio55/Jonna Jauhiainen
Uusimmat
-
00:02
Juhlinta yltynyt monin paikoin levottomaksi: Poliisi alkanut tyhjentää puistoja – MTV Uutiset seuraa päättäjäisviikonlopun juhlintaa
-
22:46
Helsingissä roihuaa kaksi isoa tulipaloa: Suuri määrä kalustoa sammutustöissä
-
22:16
Lähde: Jarmo Kekäläinen palkkasi kohuvalmentajan
-
22:16
Tällä rivillä olisi voittanut loton 3 000 000 euron potin: Ensi viikolla potti kohoaa 4 000 000 euroon
-
22:04
Sofi Oksanen muistelee lämmöllä Kaija Saariahoa: "Hän oli huikea esikuva nuorille taiteilijoille"
-
21:57
Vastoinkäymiset päihittivät Sebastien Ogierin, mestarikuski paljasti ulosajonsa syyn – "Oli liian myöhäistä"
-
21:48
Biden allekirjoittanut velkakattoa koskevan lain: "Vältimme taloudellisen romahduksen"
-
21:43
Real Madrid näytti floppihankinnalle ovea
-
21:43
Laulujoutsenen järjestämä "ratsia" pysäytti Reijon mökkimatkan – lintuharrastaja äimistyi "liikennepoliisista": "En ole moista ennen nähnyt"
-
21:37
Esapekka Lappi kuittasi tallimääräyskysymyksen nasevasti, karut olosuhteet löivät ällikällä – "Ei pystynyt käsittämään"
-
21:16
Max Verstappen ylivoimaisesti paalupaikalle – Charles Leclerciltä täysi sukellus
-
21:14
Venäjän armeijaan yhdistettyjä Z-symboleja ilmestyi Hietaniemen puihin Helsingissä – "Järkyttävä mielenilmaus"
-
21:13
Hongkongissa otettu kiinni useita Tiananmenin verilöylyn muistopäivän takia: "Kumouksellista käytöstä"
-
21:09
Sebastien Ogierilla painajaismainen päivä – tähtikuski sai nuhtelut toiminnastaan
-
20:35
Ukrainalainen komentaja: Venäjän "mittavat tappiot" Bahmutin lähistöllä jatkuvat – MTV seuraa sotaa
-
20:29
Yhdysvaltalaiskonservatiivien läpi ajamalla lailla yllättävä seuraus: Raamattu kiellettiin utahilaiskouluissa, perusteluna "vulgaarisuus ja väkivalta"
-
20:28
Paulus, 27, haki Love Islandiin siskonsa innoittamana – näin hän ajattelee ohjelman mukana tulevasta näkyvyydestä: "Jos nyt jotakin hölmöä sattuu tekemään..."
-
20:17
Onko tässä paras tapa sitoa kengännauhat? Lääkärin videosta somehitti – "Ei koskaan löysty"
-
20:14
Esapekka Lapilta tärkeää tiimityötä, Sebastien Ogier ajoi ulos – näin Sardinian MM-rallin lauantai eteni
-
20:11
Erdogan vannoi virkavalansa – aukeaako Ruotsin Nato-solmu vihdoin?
-
Lataa lisää