Arkuudesta eroon opetteleva Konto-koira säikähti etuajassa ammuttua rakettia – omistaja: "Aamulla se ei halunnut lähteä aluksi edes rappukäytävään"

Jyväskyläläinen Annika kertoo arkuudesta kärsivän Konto-koiran koulutuksen ottaneen pahasti takapakkia, kun se kuuli iltalenkillään raketin räjähtävän.

Ethän tee perusvirheitä raketteja ampuessasi? Katso videolta, miten ilotulitteita käytetään oikein!

Teetkö nämä perusvirheet ilotulitteiden ampumisessa? MTV uutiset näyttää, kuinka käsittelet raketteja oikeaoppisesti 7:23

Vielä vuosi sitten Konto-koira suhtautui raketteihin uteliaan pelottomasti, mutta uudelle alueelle muuttamisen jälkeen yksi raketti sai jo koiran pois tolaltaan.

– Konto ei kärsi paukkuarkuudesta, vaan on muuten vain arka. Tänne muuttamisen jälkeen pienet pelot kasvoivat paniikkiin asti, Annika kertoo.

Koira ei tahtonut uskaltaa tehdä tarpeitaan ja yritti ohjailla lenkin aina lyhimmän kaavan mukaan.

– Pihapiirissä on muun muassa baari, ja Konto pelkää erityisesti känniläisiä, Annika kertoo.

Loppukesästä Annika otti avomiehensä kanssa yhteyttä koirakouluttajaan.

– Saimme ohjeeksi muun muassa antaa Kontolle mahdollisuuden ottaa välimatkaa pelottavaan asiaan. Esimerkiksi kun ihminen tuli vastaan, väistimme hänet vähän kauempaa.

Näin koira oppi pikku hiljaa luottamaan siihen, että hänellä ei ole hätää lenkittäjän kanssa.

Raketti pelästytti koiran pahoin

Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä hyvin edennyt koulutus sai kuitenkin kolauksen, kun väärään aikaan räjäytetty raketti sai Konton tolaltaan. Raketteja saa ampua vain uudenvuodenaaton kello 18 ja uudenvuodenyön kello 2:n välillä.

– Toimimme kouluttajan ohjeen mukaan silläkin kertaa, eli aina, kun tuli jännittävä asia tai se vilkaisikaan minua, se sai herkun. Olimme juuri tulossa kotiin, kun kuulin raketista lähtevän suhinan.

Siinä vaiheessa Konto meni paniikkiin, hyppi kauhuissaan ja pyrki karkuun. Sisälle päästyään koiralla kesti hetki rauhoittua.

– Seuraavana aamuna se ei halunnut lähteä aluksi edes rappukäytävään. Oli kovan työn takana saada se ulos, Annika kertoo.

Annika kertoo olleensa yhteydessä kouluttajaan.

– Kouluttaja tsemppasi ja sanoi, että todennäköisesti koulutus on ottanut takapakkia, mutta palaa kyllä pikakelauksella siihen kohtaan, missä ennen raketin paukkumista oltiin, Annika sanoo.

Konto viihtyy rauhallisella alueella

Uudeksivuodeksi koira on päässyt hoitoon kaverille.

– Paikka on todella rauhallinen omakotitaloalue, jossa Konto ei pelkää ollenkaan. Eilenkin se oli vetänyt lenkillä tuhatta ja sataa ja nuuskinut paikkoja, Annika kertoo.

Pariskunta suunnittelee muuttavansa nykyiseltä alueelta pois ensi kesänä.

– Ensimmäinen mahdollinen irtisanomispäivä on keväällä. Sen jälkeen muutamme varmasti.

Lue myös:

    Uusimmat