Mainos

Kuvat: Havis Amandakin jäätyi, kun arktinen ilmamassa jumitti Suomen päälle – jopa seuraavat kaksi viikkoa tavallista kylmempiä

Lumisade haittaa liikennettä iltapäivällä suuressa osassa eteläistä ja läntistä Suomea, varoittaa Ilmatieteen laitos. Huonon ajokelin varoitus on voimassa Uudeltamaalta Keski-Suomeen ja Keski-Pohjanmaalle yltävällä alueella ja sen länsipuolella.

Ilmatieteen laitos ennustaa, että sää jatkuu kylmänä pääsiäisen yli ja vielä ensi viikolla.

– Meillä vallitsee vuodenaikaan nähden hyvin kylmä koillinen ilmavirtaus ja päivisin tulee lumikuuroja, sanoo päivystävä meteorologi Hannu Valta.

Öisin on odotettavissa pääosin poutaa. Myös pilvipeite rakoilee, ja paikoin voi olla selkeää. Päivällä aurinko lämmittää ja muodostuu kumpupilviä. Paikoin tulee lumikuuroja.

Koko maahan ennustetaan öisin pakkasta. Suomen etelä- ja länsiosissa mittari voi painua neljän ja kymmenen miinusasteen välille, kun maan itä- ja pohjoisosissa pakkasta on yleisesti 10–20 astetta.

– Lähimmät viisi vuorokautta on selvästi ainakin 3–6 astetta tavallista kylmempää, Valta sanoo.

– Pohjoisesta ja koillisesta on virrannut Pohjois-Eurooppaan hyvin kylmää ilmamassaa, ja nyt se on jäänyt majailemaan tähän Suomen päälle.

Ensi viikon loppupuolella on Suomea lähestymässä matalapaine. Vielä ei pystytä ennustamaan, tuleeko se Suomen päälle vai koukkaako ohi etelästä. Luvassa voi olla lumisateita maan eteläosiin.

Kylmä jakso aiheutuu Vallan mukaan siitä, että Suomen itäpuolella on matalapaine, jonka länsipuolitse virtaa kylmempää iltaa. Pohjoiskoilliseen ilmavirtaukseen vaikuttaa myös Grönlannista Huippuvuorille päin ulottuva korkeapaine.

Voiko kylmä sää sitten jatkua pidempään eli saadaanko vappuna yhä lunta?

Tähän meteorologi ei osaa vielä vastata, koska ennustettavuuden rajana pidetään noin kymmentä vuorokautta.

– Voi sanoa, että ensi viikko on selvästi tavanomaista kylmempi ja mahdollisesti sitä seuraavakin viikko, mutta sitten ei kyllä osaa sanoa.

Pohjoisessa yhä kunnon kinokset

Lumiraja kulkee Ilmatieteen laitoksen mukaan tällä hetkellä linjalla, joka ulottuu suunnilleen Joensuusta Kuopion kautta Kalajoen ja Raahen seutuville Pohjanmaalle. Etelä- ja Länsi-Suomessa maa on lähes paljaana.

Lapissa kinokset ovat korkeudeltaan noin 60 sentistä reiluun 90 senttiin. Valta arvioi, että lunta on siellä ehkä hieman normivuotta enemmän, mutta ei mitenkään poikkeuksellisen paljon.

– Lapissa hanget ovat itse asiassa korkeimmillaan tähän aikaan eli huhtikuun puolivälin tienoilla.

Lähipäivien lumisateet eivät hänen mukaansa lumimäärää juuri lisää edes pohjoisessa, koska ilmamassa on hyvin kuivaa. Kuurossa lunta kertyy korkeintaan pari senttiä. Etelämpänä illalla satanut lumi saattaa säilyä yön yli, mutta päivällä aurinko sulattaa sen pois. 

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.