Vihapuhe- ja -rikokset ovat Suomessa lisääntyneet vuodessa. Arjen rasismi jää kuitenkin edelleen valtaosin piiloon.
Ihmisoikeusliiton järjestämä vihapuhetta ruotiva seminaari on kerännyt auditorion täyteen Helsingin yliopiston Metsätalossa. Teemana on suomalainen vihapuhe.
Vielä muutama vuosi sitten tällaista seminaaria ei olisi tarvittu, koska säällisten käytöstapojen mukaan kukaan ei hauku toista päin naamaa ja avoimesti rasismia osoittava henkilö ei saanut sivistysvaltiossa ymmärrystä.
Sitten tulivat poliitikot, jotka näyttivät kyseenalaista ”esimerkkiä” vihapuheesta ja rasismi ryöpsähti keskelle Impivaaraa ja muuttui ilmiöksi, joka tuntui lähtevän myös viranomaisten käsistä.
1:46
Vihapuheiden kokijoiden lisäksi paneelipöydän takan istuu poliisitarkastaja Måns Enqvist. Hän puhuu rangaistavasta vihapuheesta.
Poliisivoimia halutaan monipuolistaa ja viharikosten tutkintaa tehostetaan määrärahoja lisäämällä. Näin voitaisiin lisätä luottamusta viranomaisiin.
– Jos ei sitä luottamusta ole niin jollain tavalla siihen pitää sitten reagoida, sanoo Enqvist.
Mutta mistä voi tietää, missä vihapuheen raja kulkee ja siitä tulee rikos? Enqvist kehottaa toimimaan matalalla kynnyksellä.
– Loppupeleissä tuomistuin ratkaisee. Kiihottaminen kansanryhmää vastaan on jo sinänsä rikos. Lisäksi on uhkailut ja kunnianloukkaukset, jos niissä on se vihamotiivi.
– Ohjeistus poliisissa on, että hyvin alhaisella kynnyksellä otetaan juttuja vastaan ja sitten se on esitutkinnassa katsottava, että löytyykö se vihamotiivi.
Poliisin asenne vihapuheeseen
Kääntyminen poliisin puoleen saattaa kuitenkin olla jo sinällään kynnys. Vaikka poliisiin yleisesti luotetaan, miksi vain murto-osa rasismista ja vihapuheesta ilmoitetaan?
Poliisin omia asenteita on tutkittu Enqvistin mukaan kahta kautta. On poliisibarometria ja sisäistä selvitystä, kysytty ihmisiltä. luotetaanko poliisiin.
Kansainvälisissä vertailuissa Suomi on pärjännyt hyvin. Mutta entä käytännössä? Enqvistin mukaan lisätutkimus ei olisi pahitteeksi.
– Ehkä olisi hyvä ottaa ihan erillinen tutkimus. Poliisi on mukana oikeusministeriössä ”Uhritutkimus”- työryhmässä, missä on käynyt ilmi, että jotkut jättää ilmoittamatta poliisille kohtaamiaan viharikoksia sen takia, että on koettu että poliisissa vähätellään. Ja nämä ovat sellaisia asioita, mitä poliisi ottaa nyt huomioon kehitystyössä.
Tulevaisuudessa monipuoliset poliisivoimat
Poliisi pyrkii myös monipuolistamaan rivejään, mutta koulutetut vähemmistöjen edustajat ”viedään käsistä” keskusrikospoliisiin tai Supoon.
– Ne on aika kuumaa tavaraa tuolla meidän markkinoilla, että jos meillä valmistuu joku, jolla on etnisen taustan myötä kielitaitoa niin helposti rekrytoidaan erityistehtäviin. Eli tulee kestämään aika pitkä aika ennen kuin nähdään partiotoiminnassa.
Enqvist veikkaa, että tähän voi Ruotsin tavoin kulua jopa parisen sukupolvea.
– Koulutusstrategiassa on yhtenä kohtana että pitää monimuotoisuutta lisätä ja siihen on panostettu paljon. Mutta paljon on myös sitä epäluuloa poliisia kohtaan ja joissain kulttuureissa on huomattu myös se, että se ei riitä että on itsellä se intressi, vaan pitää olla se oman yhteisänkin hyväksyntä ja varsinkin sitten vanhimmassa sukupolvella saattaa olla ne omat kokemukset ehkä sieltä kotimaastakin ja ei pidetä sitten suotavana että lapsenlapsi ryhtyy poliisiksi.
Arjen rasismia
Habiba Ali toimii projektikoordinaattorina Kirkon ulkomaanavussa. Hän ja hänen lähipiirinsä kokevat rasismia lähes päivittäin, parina viime vuotena entistä enemmän.
– Meidän päättäjistä johtuu tämä vihapuheen lisääntyminen. Osoittaisin sormella päättäjiä, kansanedustajia.
Habiban mukaan poliisi on sen sijaan viimeisen vuoden aikana alkanut herätä, sillä nyt kaivataan yhteistyötä ja aitoja kohtaamisia. Niin, että poliisi on joskus paikalla, kun tapahtuu hyviä asioita.
– Poliisi on alkanut tehdä jotain. On tajuttu, että tarvitaan muun näköisiäkin ihmisiä poliisiksi. Kannustettu hakemaan poliisikouluun ja tutustumaan poliisiin ja innostetaan ryhtymään poliisiksi.
Habiban mukaan jotkut poliisit ovat myös jalkautuneet ja tulleet tutuiksi. Se lisää turvallisuuden tunnetta.
Arjessa rasismi kuitenkin näkyy.
– Kantaväestö. Mitä se oikein tarkoittaa? Olemme kaikki suomalaisia. Minä en saisi olla Espoosta? Olen enemmän suomalainen kuin somali.
Habiba ei suostu myöskään uhriksi.
– En syyllistä itseäni. Ei se ole minun vikani, jos minuun kohdistuu vihapuhetta. En ole tehnyt mitään. En jaksa niitä säälipisteitä, että minä olisin huonompi. Minun on pakko olla vahva ja positiivinen persoona.
Jutun yllä olevalla videolla Habiba kertoo, mitä on arjen rasismi. Se on muun muassa sitä, että täpötäydessä ruuhkabussissakaan kukaan ei istu hänen vieressään olevalle, ainoalle tyhjälle paikalle.