Arctic Sea kiinnostaa myös maailmalla

Huhumylly kadoksissa olevan Arctic Sea -rahtialuksen ympärillä kiihtyy. Laivan mystisen katoamisen ja väitetyn kaappauksen syitä pohdittiin tänään useissa tiedotusvälineissä eri puolilla Eurooppaa.

Britannian yleisradioyhtiö BBC spekuloi laivan olevan mahdollisesti nyt Afrikan länsirannikolla uudelleen nimettynä ja uusissa maaleissa kaupallisten kiistojen vuoksi.

Toisten teorioiden mukaan joku miehistöön sidoksissa ollut taho olisi käyttänyt laivaa huumeiden tai aseiden salakuljettamiseen. Brittilehti Guardianin mukaan venäläisviranomaiset ovat kuitenkin kieltäneet miehistön osallisuuden ja kehuneet heitä kokeneiksi ja luotettaviksi.

Arctic Sea -aluksesta on uutisoinut myös The Times -lehti, joka nostaa esiin venäläismafian sekaantumisen aluksen kohtaloon. Mafialla voisi olla laivalle käyttöä esimerkiksi aseiden salakuljetuksessa, lehti spekuloi.

Mystinen Arctic Sea on päätynyt ykkösuutisiksi lisäksi esimerkiksi amerikkalaisen CNN:n sekä ranskalaisen tv-kanavan TF1:n nettisivuille.

Myös MTV:n uutisilta tietoja aluksesta on kysellyt esimerkiksi brittiläinen Sky News -uutiskanava.

Katso Aino Huilajan juttu (Seitsemän uutiset 13.8.2009)

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat