Jääkiekon CHL:ssä yksikään suomalaisjoukkue ei jatka kahdeksan parhaan joukkoon. MTV Sportin jääkiekkoasiantuntija Hannu Aravirta löytää tulosten takaa myös positiivista.
Yksi esimerkki tästä oli SaiPan esiintyminen Euroopan kaukaloissa. Aravirta kokee lappeenrantalaisseuralla olleen ”äärimmäisen hyvä CHL-kausi”.
– SaiPa oli kovimmassa alkulohkossa ja lähti altavastaajana uudistetulla joukkueella ja uudella valmentajalla jokaiseen otteluun ja meni kuitenkin tuonne asti. Harmittaa SaiPan puolesta, koska tuossa olisi ollut tarinaa vaikka mihin, totesi Aravirta.
– Kiitettävä arvosana ilman muuta, vetivät äärirajoilla kaikki pelit.
6:40
Toinen positiivinen esiintyjä tämän kauden CHL:ssä oli KalPa. Kuopiolaiset ottivat kaksi elintärkeää voittoa Wienistä lohkovaiheessa ja varmistivat pääsynsä jatkopeleihin. Ensimmäisellä pudotuspelikierroksella kaatui Djurgården, mutta neljännesvälierien sveitsiläisvastus Fribourg oli parempi yhteismaalein 4-3.
– Kaksi aiempaa CHL-kautta oli iso pettymys varmasti heille itsellekin. Nyt he saivat hyvän puhdistuksen kahden vuoden pettymykselle, summasi Aravirta.

