Arabianrannan lapsisurman tutkinta valmis – poliisi avaa teon motiivia: "Ei ole tullut mitään viitteitä esimerkiksi kunniaväkivallasta"

Poliisi on saanut valmiiksi Helsingin Arabianrannan lapsimurhan tutkinnan, tiedottaa Helsingin poliisilaitos.

Jouluaattoiltana tapahtuneessa henkirikoksessa kuoli seitsemänvuotias poika, ja teosta epäillään tämän vuonna 1982 syntynyttä enoa. Poliisi tutki tapausta murhana, koska rikoksen tekotapa oli poikkeuksellisen raaka ja julma, minkä lisäksi uhri oli ikänsä vuoksi puolustuskyvytön. Mies on myöntänyt henkirikoksen.

– Julkisuudessa ja varsinkin sosiaalisessa mediassa on esitetty erilaisia arvailuja teon motiivista. Esitutkinnan perusteella henkirikos oli yksittäisen henkilön impulsiivinen teko. Esitutkinnan aikana ei ole tullut mitään viitteitä esimerkiksi kunniaväkivallasta tai muusta ulkopuolisesta vaikuttamisesta, toteaa tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kirsi Kanth poliisin tiedotteessa.

Epäilty mielentilatutkimuksessa

Epäilty on ollut mielentilatutkimuksessa, jossa selvitetään tämän syyntakeisuutta. Tämä lausunto toimitetaan syyttäjälle ja käräjäoikeudelle. Poliisi kuuli epäiltyä kahdesti ennen mielentilatutkimusta, eikä häntä ollut sen jälkeen enää tarpeen kuulla.

– Varsinainen tutkintatyö oli tehty pian tapahtuman jälkeen. Sen jälkeen odotimme erilaisia lausuntoja, huolehdimme takavarikkoasioista ja seurasimme uhrin läheisten vointia, Kanth kertoo tiedotteessa.

Poliisi kuvailee tiedotteessa poikkeuksellisen rikosen koskettaneen syvästi uhrin lähipiirin lisäksi myös sivullisia. Se kiittääkin erikseen asianosaisten ja alueen asukkaiden tukemiseen osallistuneita tahoja.

Asia on siirtynyt syyttäjälle syyteharkintaan, ja syyte on määrä noustaa ensi kuussa.

Lue myös:

    Uusimmat